Olikohan tuo viime kauden lopetuskuva enteellinen – kaksi koiraa rannalla ruikuttavat ja tähyävät kohti merta! Siis muutaman kuukauden intensiivisten neuvottelujen, kymmenien ja taas kymmenien sähköpostien jälkeen siinä kävi kuin kävikin niin, että meillä ei ole venettä. Siis kuivalla maalla olemme! Paatti tulee seilaamaan Kolumbialaisen omistajan kanssa, kuinkahan Katti-Karibia siitä kulttuurishokista selviää! Entä kuinka me tästä talvesta sitten selviämme, enpä tiijä, aika sen näyttää, toki varmaa on, että varmasti talvella jotain keksitään!

Pitää laittaa vielä tähän muutamat kommentit paikoista, jossa olemme Karibialla olleet…

Ykkössuosikkimme on tietty (jos se nyt ei ole aiemmin selvinnyt) Dominica ja etenkin Portsmouthin hieno lahti. Luonto saarella on vertaansa vailla ja ihmiset ovat tapaamistamme yksiä ystävällisimmistä. Myös tuon lahden venepoikayhdistyksen perustaminen, ja yhdistyksen toimita on ainutlaatuista Karibialla. Siellä yritetään, ja on saatu todella paljon aikaan, on tehty paikasta turvallinen ja miellyttävä (kaikkine palveluineen) veneilijöille. Ehkäpä monessa muussa paikassa panostetaan enemmän noihin risteilyvieraisiin, tiedä sitten. Dominicalle toivottavasti palaamme vielä jollain tavoin, veneellä, lentäen – tiedä sitten. Suosittelemme lämpimästi pidempääkin stoppia Dominicalle.

St. Lucia, etenkin Rodney Bay, ehkä syystä, että veneemme on ollut siellä kesäsäilössä usein, se on mielestämme paikka jossa asiat hoituvat. Ehkä tuo saaren maine romanttisena häämatkakohteena on meille jäänyt kuitenkin vieraaksi.

St. Vincent ja Grenadiinit: etenkin Myeraun Salt Whistle Bay on jäänyt mieleen mahtavan rannan vuoksi, ehkä vielä paremmin mielessämme, kuin kuuluisa Tobaco Cays (joka on tietysti käymisen arvoinen)….Myös pahamaineisessa Wallilaboussa olemme viihtyneet muutamaan otteeseen.

Ranskan saaret: sata-varmasti ranskankielen taitaminen auttaisi pitämään näistä saarista enemmän, mutta, kun tuota taitoa ei ole, niin…mutta silti: Guadeloupeen kuuluvat Les Saintesin saaret ovat todella viehättävää Karibiaa. Paikka on melkoinen turistimesta, mutta siitä huolimatta pääsaari on todella viehättävä hienoine rantoineen, vaate- ja turistikauppoineen, ravintoloineen ja baareineen. Myös pulahdus/sukellus Pigeon Islandilla kannattaa (Guadeloupella). Guadeloupen ”viimeinen” satama Deshaies, ennen siirtymää joko Anitigualle tai St Kittsille ja Nevikselle on myös mukava ja usein suojainen paikka.

St. Kitts ja Nevis ovat vierailemisen arvoiset, ilman muuta. Kuten myös St Marten, osaksi toki verovapautensa vuoksi, mutta etenkin Crand Casen mahtavien ribseien vuoksi (on muuten ranskalaisella puolella), ribisit ja Smiley pysyvät ainakin Teron mielessä pitkään….

Niin ja tietty Neitsytsaarille kannattaa mennä, helppoa purjehdusta saarilta toisille ja hienot rannat ja hyvät ostosmahdollisuudet…

Karibialla riittäisi uutta katsottavaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja toisaaltahan, myös jo tutuista paikoista löytyy joka kerta jotain uutta! Paljon kokemuksia on kuitenkin näihin venepakolais- talviimme mahtunut, pääosin muistot noilta talvilta ovat todella mukavia. Noista muistikuvista ne kirkkaimmat helmet alkavat vasta vähitellen erottua!

Uusia seikkailuja/kokemuksia – toivottavasti vielä myös veden päällä - odotellessa toivottelemme kaikille mukanamme olleille mukavaa syksyn alkua - cheers!

**anne & tero

Kotona, Turussa jo melkein kaksi kuukautta, aika on vierähtänyt taas kummallisen nopeasti ja paluu Suomen arkeen on sujunut yllättävän hyvin. Ainoastaan kylmyys ja harmaus harmittavat, edellisinä vuosina palatessamme on kevät tuntunut olevan selkeäsi pidemmällä, siis vaikka paluuaika on ihan viikon sisään sama. Myös matka Tortolasta St. Thomaksen, New Yorkin ja Lontoon kautta Helsinkiin meni yllättävän helposti. Lentokenttien terminaalien vaihdot sujuivat todella mallikkaasti. Kummallista kyllä, ehdimme myös ajateltuun Turun linkkariin, ihan sellaiset pari minuuttia jäi aikaa ennen bussin lähtöä, tosin pari juoksuaskelta oli pakko ottaa…Sopeutumista Suomeen hidasti pieni takatalvi jonka saimme kokea heti kotiin palattuamme, onneksi tuo valkoinen aine suli pikaisesti pois.

Ainakin seuraavan kauden seilaamme vielä Neitsytsaarilla (etsien yhä uusia paikkoja ja kokemuksia), sekä USA:n että Brittien-puolella. Täällä olemme purjehtineet, siis todellakin olemme purjehtineet emmekä emmekä siirtyneet paikasta toiseen koneiden voimalla, ehkä eniten kaikista kausista. Konetunteja moottoreille tuli todella vähän, ehkäpä kumpparin perämoottoria käytimme enemmän, tiedä sitten…Täällä tuulet puhaltavat yleensä aina, myös tuulen suunta on melkoisen vakaa, eikä saarten väliin ei pääse muodostumaan mahdottoman korkeaa aallokkoakaan. Purjehdus on ”helppoa” noihin eteläisen Karibian purjehduksiin nähden. Etelän saaret ovat kaukana toisistaan ja ikäviä kelejä pääsee syntymään joskus saarten väliin, vaikkapa vain vastatuulta, toisaaltaan nuo saaret ovat niin korkeita, että saarten kohdalla ei taas tuulta saada tarpeeksi, jotta pystyisimme purjehtimaan.

Neitsytsaarilla taas lähes missä olosuhteissa vain pääsee vaihtamaan paikkaa tarpeen vaatiessa, aina löytyy suojainen saaren puoli, mihin ankkuroida tai missä ottaa poijuun kiinni. Välimatkat ovat lyhyitä, mutta lyhyeenkin matkaan saa käytettyä vaikka koko päivän, jos vaan halua purjehtimiseen on. Täältä löytyy lukuisia mahdottoman hienoja paikkoja, hyvin erilaisia keskenään. On rauhallisia, suojaisia satamia, hienoja rantoja, mahtavia värejä, vauhdikkaampaa menoa iltaelämän kera, vesiurheiluun sopivia paikkoja, esim. mahdollisuus vuokrata erilaisia vesiurheiluvälineitä mm. Hobby-cattejä, ostaa sukelluksia jne. Onneksi osa paikoista vielä odottaa löytämistä….

Taas kiitämme ja kumarramme matkassamme fyysisesti olleita vieraitamme ja tietty ystäviämme, omaisiamme ja tuiki tuntemattomia blogimme lukijoita.

FAIR WINDS purjehtijoille ja kaikille mukavaa kesää - lokakuussa palataan!

Toivoo

Katti-Karibia mihistöineen

**anne & tero

Laitan vielä Karin ottaman kuvan tähän loppuu – hieno kuva!

Vähitellen on aika unohtaa kirkkaat uimavedet ja suunnata mietteet veneen kesätelakointiin, nyt vene jää tänne BVI:n Tortolan Nanny Cayn telakalle. Toivottavasti hommat hoituvat täällä vähintään yhtä hyvin kuin Edwinin luotsaamalla Rodney Bayn telakalla! No, nyt tiedämme, jotta Edwinin luotsaamalla telakalla hommat hoituvat lupsakammin. Vai onko syynä olla se, jotta oltiin jo tuttuja noiden tekijöiden kanssa…täällä nyt vasta opetellaan mistä mitäkin palvelua pitää hankea ja kenelle tulee kumartaa….Varsinanen marina on melkoisen viihtyisä pienine butiikkeineen…

Iloista palvelua olemme saaneet sataman Genaakkeri-baarissa, todellakin BEST in the Island. Tuo Best in the Island tulee tuolta tarjoilija-mieheltä varmaan satoja kertoja päivässä, Best bier, best eggs, best diet coke, best what ever – all best of the Isaland…Eikä tuo iloisuus ja sanonta vielä viikon jälkeen ehtinyt meitä kypsyttää.

Edellisenä iltana kävimme tuolla oikeassa Dinner-paikassa, oikeastaan ainoassa (siis tämän koko niemen omistaa yksi skotti, ja lähellä on vain muutama baari, joissa voi syödä). Paikka on ihan viihtyisän oloinen hienoine maisemineen sekä marinaan, että tuonne merelle. Ehkei pukeutumisemme ehkä huokunut suurta varallisuutta tai kasvomme eivät vain muuten miellyttäneet tarjoilijoita, mutta voisin sanoa, jotta palvelu oli kaukana best of the Isaland. Ravintolan maineen onneksi pelasti viimeinen tarjoilija, joka oli iloinen ja palvelualtis… Niin, meitä taisi kahden pitsan ja muutaman bissen kanssa ehtiä palvella neljä tarjoilijaa, ja vain yksi heistä tuntui olevan omalla alallaan…No, kaikilla meillä on joskus huonoja päiviä!!

Täällä telakalla on kunnostuksessa Husky Salvationin pelastuspurjevene, kyljessään melkoisen raadollinen, mutta tietty osuva teksti.

Paatti ei toki ole tuon firman ainoa pelastusvene, kuvassa märkätelakalla, noita telakoita täällä näkee melko useassa paikassa on yksi heidän paateistaa, toinen taka-alalla…muista en tiedä!

Mutta kaiken kaikkiaan: Katti-Karibia on maissa jo kesäteloillaan.

Kippari miehistöineen on paiskonut hommia siihen malliin, jotta paatti voidaan jättää hyvillä mielin parkkiin. Siis kaikki työlistan hommat tulivat valmiiksi jo iltapäivän aikaan….On aika ruveta pakkaamaan laukkuja kotimatkaa varten….Sitten vähän lepoa (=ihan kunnon yöunet), ja vähitellen lauttarantaa kohti…sieltä yhteysaluksella USA:n puolelle ja lentokentälle….Suomeen New Yorkin ja Lontoon kautta….reilun vuorokauden kulutta meidän pitäisi olla JO kotona Turussa, katsotaan kuin käy….

Edelliseen blogiinkin on tänään lisätty muutama kuva…

Eipä lähdetty sitten Anegadalle parturiin, mä pääsin taas käyttämään saksiani. Taas tuo Tero kyllästyi mun rauhalliseen, varovaiseen tapaani leikata hiuksia, korvien päältä sentään ehdin saada siistiksi. Tulliinkin ehdimme 8. päivä, juuri niin kuin käsky kävi. Kuulusteluun oli kuitenkin Tero joutunut, mutta heltisi tuo reilun kahden viikon lisäaika, mutta ei yhtään päivää yli (siis lentolippujen lähtöpäivään nähden). Pari päivää sitten vietimmekin kaupunkielämää ja nyt vihdoin löysin tuosta ihan Road Townin keskustan lähettyviltä todella hyvävalikoimaisen kaupan, harmi, että vasta nyt löytyi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joskus täällä ihmetteelee kuinka kaikki on niin kallista täällä. Joskus sitten taas näkee konkreettisesti mitä täällä esim. tällä kertaa rakentaminen tarkoittaa ja sitä kautta miksi se maksaa. Saarille roudadaan kaikki paateilla, nyt esim. lautan kyydissä oli hiekka-auto ja kaksi betoniautoa, ja seuraavana päivänä tuli lisää….Eikä varmaan ole ilmaista. Laiturin majakin sai siinä rytäkässä siipeensä.

Nyt olemme Nanny Cayn Marinassa, valmistelemassa venettä huomiseen, maanantaiseen nostoon. Lauantaina ei telakan työnjohtaja vielä tiennyt nostoaikaa. Taitaa vaan tulla kiire. Viime keväällä kun lähdimme takaisin Suomeen, tuntui aikaa jäävän lähes viikko yli. Aikaa sitten kulutettiin Rodney Bayssä. Nyt otimme selvästi tiukemman aikataulun, emmekä tajunneet, jotta kolme Marina-päivää sattuvat viikonlopuksi. Saataisiin nyt vaan purjeet alas – siis eilen on satanut ja myös nyt sunnuntaiksi on luvattu sadetta. Niin ja pitäisi saada ne purjeet jossain vaiheessa kuiviksikin! Vene alkaa vähitellen olla jo puhdistettu kesää varten, ainoastaan oma hyttimme jää siivottavaksi tuolla maissa, ja se on kuumaa puuhaa. Teronkin hommat ovat vielä kesken, osan voi tehdä vasta tuolla kuivalla maalla, mutta kyllä tästäkin selvitään.

Mutta mitäpä näistä suunnilleen samoista paikoista olisi sanottavaa? Hienoja ankkuri- ja poijupaikkoja löytyy täältä pilvin pimein….Aurinkoa, puhdasta vettä, hienoja mega-jahteja jne….

Vietimme aikaamme taas ”kotilahdessamme” Peter Islandin Great Harbourissa, tulihan koettua Neitsyt-saarten ensimmäiset todella tyynet päivät, oli aivan rasvatyyntä! Kuulimme myöhemmin, jotta tuollaista keliä on täällä viimeksi ollut kolme vuotta sitten!

Vieraitakin saimme taas veneelle, tosi purjehtijoita! Reilun viikon he purjehtivat kanssamme ja nyt taas olemme kaksin! Tuo viikko oli valitettavasti tähän astisen kauden tuuleton koko viikko (ja sateeton myös) viikko koko kauteen! Purjehtija tietty haluaisi tuulta, mutta kaikkea ei vain aina saa! Niillä tuulilla oli vain mentävä sinne minne oli mahdollista, yksi päivä myös miehistön menohalujen takia oli koneiltava. Eipä ole ennen tuulen vähäisyyden takia täällä joutunut tuota tekemään. Iso sininenkin oli useampaan kertaan tuulettumassa. Vaikka epäilystä paalusolmun tekoon esiintyikin, onnistuuhan se, ja komia matto kanssa!?

Vieraamme laittoivat tultuaan uuden lipun liehumaan, kun vanhalla lipulla olivat mailit jo tulleet täyteen, nyt näyttää todella hienolta, lipun etureunakin (vai takareuna?) pysyy kauniisti suorassa!

Vieraidemme lähdettyä Tortolan Road Townista oli ajatuksena suunnata suoraan suosikkilahteeni, MUTTA, Tero (jonka käsi on ollut kovasti huonossa hapessa viikon verran) päätti, jotta tuuli oli suotuisa meille, ja jatkaisimme matkaan Virgin Gordan Bitter Endiin….No, näin teimme, mutta ei ihan Teron ajattelemalla tavalla… Taas vendattiin, ja vendattiin vihdoin olimme kuitenkin perillä, tutussa ankkuripaikassa…..Taas oli jännää, kun tulimme ”sisään” Bitter Endiin, sillä tuloaukossa on vettä plotterin mukaan 1,5 metriä….ja onneksi tieto taas piti paikkansa, eikä kolahdettu koralleihin….Lahdella on nyt todella paljon noita Mega-Yachteja, taitaa olla miljonäärien BVI-viikot meneillään? Tai se taitaa olla vaan ihan normaalia…Täällä kulkee myös tuollaisia vesi-takseja, ollaan nimetty ne Peppi-Pitkätossuiksi. Meno on kovin rauhallista joskus korkeista alloista huolimatta.

Vieraidemme lähdettyä on tuuli taas palannut normaaliksi, seuraavaksi pitäisi tuulen laskea alle kahdenkymmenen solmun (tarkoittaa täällä puuskissa samaa / metri) seuraavan viikon puolessa välissä….Ehkä silloin suuntaamme taas Anegadalle, Teron pitää taas päästä parturiin….Katsotaan kuinka käy! Niin, ja tulliin on ehdittävä maaliskuun 8. päivä…..Sekin vielä. Kiipeilyäkin on harrastettu….

Täällä on aikasten kummaa, kun tuo iso uima-allas olisi (kaloineen, kilpureineen, jossain myös koralleineen) ihan tuossa vieressä, niin on vaan niin vaikea vetää nuo räpylät jalkaan ja maski ja snorkkeli päähän. Taitaa olla mahdollisuus liian lähellä….Mutta aina kun sen saa tehtyä, tulee mieleen, jotta miksi ei tuota tee joka päivä? Kanoottikin taitaa olla liian lähellä…..Onneksi aina joskus tulee se laitettua veteen ja sen myötä lähdettyä melomaan – ja poikkeuksetta kivaa on! Eilen pongailin kilpparia veneellä, se ihan selvästi kiusasi mua. Näyttäytyi, ja meni piiloon, ja taas uusiksi…pari kuvaa kuitenkin sain napattua….Samalla sain rauskun polskahduksen kameralle….No juu kaukana polskii….mutta kuitenkin…

Suomalaisia veneitä emme ole täällä nähneet, mutta luin s/y Verden blogista, jotta he olivat tehneet pikavisiitin BVI:lle ennen kuin jatkoivat matkaansa Kuubaan, harmi, ettemme nähneet heitä täälläkään. Heidän veneensäkin oli ollut parkissa tuolla Antigualla, samassa paikassa kuin Matin ja Bimbon paattikin, emme vain huomanneet…..Muutenkin täällä näkee melko harvoin paatteja Euroopasta, muutama ruotsalainen, norjalaisia vähän enemmän, muutamat hollantilaiset, saksalaiset jne. nyt vieressä itävaltalaisia….Tietty noista vuokraveneiden miehistöistä ei juurikaan tiedä, harvoin nostavat miehistöliput esille. Tosin, jos Härmästä olisi väkeä, niin uskon, jotta Suomen lippu olisi matkassa mukana.….Tietty reittimme täällä saarten lukuisan määrän vuoksi eivät ehkä risteä.

Kaupasta on ostettu harvemmin Suomessa nähtyjä juttuja. Esim. Uuden Seelannin voita, joka myydään säilykepurkissa, ihan oikean makuista voi oli, myös jauhelihaa on ostettu koiranmakkarapakkauksessa (juu, juu lanttusuervosta myydään Suomessa tuollaisessa pakkauksessa)! Jauhelihakin on ihan kelvollista etenkin uuniruokiin. Norjalaista ja ruotsalaista näkkileipää on tarjolla….mutta ei VaasanVaasaa….

Matkan varrelle on myös osunut hassuja kylttejä, kait niitä mietelauseiksi voisi kutsua…tai muuten vaan määräyksiä..hauskoja, vai onko huumorintajumme muuttunut?

Vähähiilarinen on sitten ollut ohi jo kauan ….Olisi ollut melkoisen hankala hoidella täällä, mutta ei toki mahdotonta, mutta näillä hiilareilla on menty!

Näköjään yhteys ei kestä kuvien lataamista….tulevat myöhemmin

Yhden Marina Cayn yön jälkeen olikin taas aika palata ”kotilahteen”, siis mun suosikki lahteen Peter Islandin Great Bayihn. Ainoa, mikä tuolta puuttuu on kauppa, siellä ei siis voi viipyä ihan kamalan kauaa, kun ainakin aamuleipä loppuu….Saaren viereisessä lahdessa on hieno Resortti, Peter Island Resort & Spa….hieronnat kahden sadan US:n kummallakin puolella, huonehinnatkin tähän aikaan alkaen 740,00 USD….Kyllä kuvat ainakin ovat hienoja, niin ja paikan bisse-indeksi 6 USD, joulun alla sekin oli 8 USD…”normihinta” saarilla on 4 USD…Niin ja Tero on nyt nudistimuodin tuntija. Yhtenä päivän meni kanoottireissullaan tuonne rantabaarin ja vähän aikaa olivat silmät pyörineet päässä…Nakuja koko paikka täynnä. Lahdella oli ankkurissa vähän pienempi risteilijä, jossa oli menossa nudistiristeily ja rantabaari oli varattu heille. Tero kanta-asiakkaana sai kuitenkin bissensä….Eikä Terolla ollut kameraa messissä…

Parin päivän melontojen jälkeen olikin aika taas mennä Tortolaan, nyt Village Cayn Marinaan. Kahden yön jälkeen olivat kaapit taas täynnä ruokaa ja oli vähitellen aika poistua maasta Soper Holen kautta siis taas USA:n puolelle. Kumpaankin maahan saa jäädä kuukaudeksi kerrallaan, ja oli vähitellen tuo kuukausi tulossa täyteen….

Caneel Bayn poijuun kiinni ja tulliin. Nyt meidät otti vastaan nuorehko lady, hän olikin selkeästi tiukempi kuin edellisillä kerroilla meitä palvellut mies. Otti mun passini ja soitti johonkin, miksi, ei koskaan selvinnyt! Tullista päästyäni, juoksin St. Thomasin lauttaan. Lautalla pääkaupunkiin (jonka Cruise-laiturissa oli kolme suurta cruiseria) ja kaupoille.

Paluumatkan teinkin Red Hookin kautta….Vähitellen alkavat nämä taksi-reititkin selvitä (Safari-taxit). Taksimatkailu noilla takseilla ei paljoa maksa, 2 USD oli matkan pituus mikä vain.

Aamulla olikin aika taas jatkaa matkaan, nyt suuntana American Yacht Harbour Marina. Kahdeksi yöksi oli varattu paikka, kovasti on suosittu satama, kolme yötä olisimme halunneet olla. Tyytyminen kuitenkin kahteen…Taas kaapit on tankattu ja pärjätään muutama päivä. Nyt suuntasimme uusille rannoille. Vuorossa Francis Bay, Cinnamon Bay, Maho Bay, lahdella on monia hiekkarantoja ja Camping aluekin! Tero kävi katsastamassa paikan, 80 USD:llä saa de luxe teltan…..

Löytyi tuolta Maho Bayistäkin camping-alue, teltat maksavat tuolla 140,00 USD/yö, mukavuudet: jossain näkyi kattotuulettimia, kylmälaukut tuntuvat kuuluvan varustukseen ja wc:t ja suihkut ovat yhteisissä tiloissa respan vieressä.

Alue on kuitenkin rakennettu helppokulkuiseksi, lukuisine portaineen ja puisine ”katuineen” ja grillauspaikkoineen (vähän grillit vaatisivat putsausta…Maisemat ravintolast ovat kuitenkin melkoisen hienot.

Täällä harrastetaan myös ekologisuutta: on aurinkopaneeleita, kierrätystä jne, hieno juttu, niin ja seiloreillekin roskisalue!

Tuolta camping-alueelta löytyy myös ravintola ja pienehkö kauppa, niin ja hieno biitsi. Tuolla biitsillä Tero sai näpättyä kauden luontokuvan!

Kohta taas jatketaan matkaa…..

Vähitellen on nukuttu pois viikon univelat ja alkaa olla vähitellen normiolo! Paattia on tietty koetettu kohennella (=siivota) ja tietty vähän lepäiltykin on. Tero on tehnyt omia ”tiedustelu” reissujaan, mä olen pysynyt lähinnä paattivahtina. Pari päivää meni USA:n puolella ja sitten takaisin Britteihin. Nuo rajamuodollisuudet vähän ihmetyttävät, mutta raja on raja, tietty. Siis saaret ovat niin lähekkäin, jotta tuota rajaa ei vain hahmota. Onneksi hankimme nuo USA-viisumit Suomessa, ihan kalkkiviivoilla mutta hankimme kuitenkin, viisumi antaa kuitenkin enemmän vaihtoehtoja kulkemiseen.

Mikä tuolla USA:n puolella on hyvää, no ainakin kaupat. Melkein mitä vain on saatavilla (Vaasa, Vaasan ruispaloja en ole kyllä nähnyt!). Ihan tuossa Red Hookin Marinan kaupassa on tuoreet kala- ja lihatiskit hyvine valikoimineen. Ihan vain vähän matkaa tarvitsee tehdä, ja löytää vielä suuremman Marketin (Food Centerin), missä valikoimat taas laajenevat. Vielä vähän matkaa ja tarjolla on kolme suurta (Prisman ruokaosastojen kokoiset) markettia mahdottomine valikoimineen. Tuolla isossa Marketissa menee vaan ihan turhan kauan aikaa löytää tarvitsemansa, siis tyydyn itse tästä edes vähän pienempiin marketteihin. Vähemmän tuolla USA:n puolella on hyviä ankkuripaikkoja, muutaman sentään olemme löytäneet. Mutta toisaaltaan lähietäisyydellä on vain kaksi saarta (kolmas jenkkilän saari, St. Croix on melkoisen matkan päässä), joista St. Johnin rantavedet ovat ¾ kansallispuistoaluetta….ja siten tietty poijutettuja….

Poijut maksavat jenkkilän puolella 15 USD/yö ja brittien puolella 25 – 30 USD/yö (juu ja löytyy noita 65 USD/yö poijujakin!), siis siinä yksi syy, miksi etsimme mieluummin noita ankkuripaikkoja. Eikä tuo raha ole edes ainoa syy. Poijussa olo tietyissä paikoissa on todella ookoo, ja etenkin kun tulet ensimmäistä kertaa lahdelle. Mutta jos virta osuu kohdalle kovasti tai tuuli tyyntyy yöksi kokonaan, mitä tapahtuu kuitenkin aika usein, ollaan taas ihmeessä. Poiju hakkaa kylkeen ja poijun narut saattavat mennä kölin alle, rikkoen esim. useat läpiviennit jne. Muutamat yöt on tullut nukuttua todella huonosti tästä syystä.

Hyvä poiju, paha poiju…

Brittipuolella tuossa joulun-uudenvuoden aikaa oli vähän tungoksen meininkiä. Paatteja, paatteja ja vielä paatteja, nyt alkaa jo vähän helpottaa. Kaikki satamat (poiju ja ankkuripaikat) eivät sentään ole enää ihan viimeiseen paikkaan asti varattuja. Nyt löytyy jo vähän tilaakin.

Perjantaina leikkasin taas tuota Teron venähtänyt lettiä, ja Tero onneton toivoi sadetta, jotta kansi puhdistuisi noista hiusten jäämistä. Ja sitten sadetta saatiinkin, ihan koko päivä, ja kovasti. Ämpärit täyttyivät alle tunnin ja kanttakin tuli harjattua tuossa kovassa sateessa (asuna tietty uikkarit).

Aamulla lähdimme Jos van Dykeltä purjehtimaan tuonne Peter Islandille päin. Tirpantietä matka ei olisi ollut kummoinenkaan, mutta kun purjehditaan, niin purjehditaan. Siis kryssitty on (vaikka tähän asti Karibian motto on ollut: Herrasmies ei kryssi). Välimatkat ovat todella lyhyitä ja matka joutuu, koska täällä tuntuu kuitenkin koko ajan tuulevan, joskus enemmän, joskus vähemmän. Perjantaina Tero naureskeli, jotta tuolla tekemällämme matkamäärällä (ja ajalla) olisimme taittaneet matkan Martiniquelta Dominicalle…Laskimme ankkurin pitkästä aikaa jo aiemmin käymäämme lahteen Peter Islandin Great Harbouriin, olihan rauhallinen yö pitkästä aikaa. Lauantaina sitten Tero viekin minut ulos syömään, valitsin tietty pöydän läheltä rantaa…mutta….oli pakko siirtyä vähän sisemmälle, pois tuuliselta puolelta, kun tuli kylmä!!! Mutta mansikka-margaritat olivat kuitenkin hyviä…vaikka kanan rintafilee olikin syömäkelvotonta suolaisuutensa takia, hmmm….

(kissa on tuon ravintolan takaa - ujoin neljästä pennusta…)

Sunnuntaina olikin pitkästä aikaa kuntoilupäivä, kanootti sekä räpsät maskin ja snorkkelin kera otettiin käyttöön….Tero koitti pinnata, koitti saada ”purjeellaan” tuulta kanootille!

Hienoja koskemattomia koralleja olikin rannan tuntumassa, lahdella loiskivat kalat toisiaan jahdaten, yksi delfiinikin oman kanoottireissun aikana oli eksynyt veneen lähistölle. Harmi, kun en nähnyt….Joku tyhmä Charter-paatin kumppari pelotti sen pois.

Oli kuitenkin jo vähitellen aika jatkaa matkaa Road Towniin…..Hommat saatiin hoidettua, mutta vasta niin myöhään, jotta päätämme jäädä lahdelle ankkuriin yöksi. Eipä ole kummoinen ankkuripaikka tämä Marinan edusta, vieressä on noita risteilyaluksia ja toisella puolen rahtisatama, dieselin käryineen.

Sitten ankkuri ylös Road Towninsta ja matkaan. Nyt pysähdyimme – poijuun – Cooper Islandiin. Ja taas hakkasi poiju kylkeen, muutenkin jäi melkoisen mitätön kuva saaresta, ehkä seuraavalla kerralla keksimme jotain jännää. Tero tietty kävi rannassa katsastamassa paikat, yksi baari ja loput taloista privaatteja. Ei muuta, kun matka jatkuu.

Seuraavana kohteena Virgin Gorda, Bathsin ohitimme näköetäisyydeltä. Baths on tuollainen ”must”-paikka BVI:llä. Ovathan nuo kalliot aivan toisen näköisiä kun monet muut rannat, muodostaen laajoja altaita, sorklaustakin kehutaan hienoksi.

Joku toinen kerta pysähdymme sinne. Myös entinen pääkaupunki Spanish Town jätettiin tällä kertaa väliin. Päädyimme North Soundin Prickly Pear Saaren kylkeen ankkuriin. Oli mukava, suojainen paikka, lähistöllä on monia toinen toistaan hienompia resortteja.

Lauantaina sitten kauppareissulle, Tero oli jo aiemmin käynyt katsastamassa paikan valmiiksi. Ei ollut mikään Resortin kauppa, vaan ihan ”oikeille” ihmisille (=paikallisten) tarkoitettu kauppa. Yllättävän mukavat valikoimatkin olivat! Niin, kauppa on Gun Creekissä. Kuoppaisen kotimatkan jälkeen olikin aika Teron kuntoiluhetkeen. Nyt jo toista päivää hän kuntoillut kanootin kanssa, edellisenä päivänä minäkin tein pienen lenkin, kyllä melominen on mukavaa!

Sunnuntaina onkin aika jo taas jatkaa matkaa, eihän näihin paikkoihin muuten tutustu, vaikka lähteminen on joskus vaan niin vaikeaa….Samasta lahdesta lähti neljä muutakin kattia ihan samaan aikaan. Nyt suuntana meillä on Anegada, hukkunut saari (Drownded Island). Saaren korkein kohta on 28 jalkaa (8,5 metriä). Ja todellakin melkoisen flättänältä näyttää saari. Kauempaa ensin alkoivat näkyä saaren puut ja sitten ihan lähellä vasta hiekkaranta. Saarta ympäröivät koralliriutat ja noilla riutoilla on kirjojen mukaan 300 tunnettua hylkyä, eli kyllä sukeltajille täällä ainakin riittää katseltavaa. Saaren pituus on muuten vajaat 18 kilsaa, mutta silti tänne on rakennettu lentokenttäkin.

Vaikka noita hylkyjä on noinkin suuri määrä ei täällä tunnu olevan sukelluskeskusta….Otimme saarikierroksen taksilla: taksa oli tunti 15,00 USD/henkilö. Saaren nähtävyydet ovat paloasema, poliisiasema, posti, sähkölaitos, koulu, ”seurojen talo” ja paikallinen leipomo. Yksi asia, minkä takia halusimme saarikierrokselle oli se, että halusimme nähdä flamingoja. Yhdellä saaren suola-altaista asustaa parisataa flamingoa, no ne flamingot näimme taksikuskin kiikareilla, siis vähän meni saarikierroksesta fiilis ihan heti lähdössä. (kyllä ne flamingot tuolla kuvassa ovat!!!)

Saari on muuten muodostunut korallista ja kalkkikivestä, eikä ole tuliperäinen niin kuin muut saaret täällä. Saaren ainoa elinkeino on turismi mm. maa on niin kuivaa, ettei siinä voi juuri mitään kasvattaa. Karja kulkee täällä ihan vapaasti teillä ja rannoilla, ja talot on aidattu estämään karjan tallustelu pihalla! Tuo karja on kuulemma (viisasten kerhon kertomaa) täysin villiä, eikä kukaan sitä enää omista (ja niitä on kuulemma 300, siis saman verran kuin paikallisia asukkaita). Muutamat männyt ja muutamat palmut ovat ainoita vähän korkeampia puita täällä, muutoin kaikki kasvillisuus on hyvin matalaa, magrove-tyyppistä. Rannassa on muutama baari tarjoten lounasta ja päivällistä (pari hotelliakin, toisella puolella saarta löytyy lisää bungaloweja), päivällisestä tuntuu lobsteri olevan ykkösjuttu.

Baarien laitureiden vieressä on isot säilytys ”sumput”, joista vähän ennen illallisaikaa poimitaan suurin osa grillattaviksi isoissa grilleissä. Kuulemma parasta tullee, kun lobsteri (tappamisen jälkeen tietty) puolitetaan ja laitetaan likoamaan etikka/valkoviini-nesteeseen tunniksi, pariksi, sitten grillataan ja tarjotaan yrteillä ryyditetyn valkosipulivoin kanssa. Ei kuulosta pahalta, päinvastoin.

Täällä saimme katsella kun toinen toistaan (oli varmaan kymmenkunta) Kite-surffaria esitteli taitojaan tuossa riutan edustalla. Hienolta näytti vauhti ja komeita hyppyjäkin nähtiin. Vähitellen alkaa kuitenkin olla aika jatkaa matkaa. Mutta kyllä tänne kannatti tulla, eihän tällaisessa paikassa ole koskaan aiemmin oltu….

Mutta suunnitelmathan on tehty muutettaviksi? Olemme näköjään jumittuneet tänne Anegadalle – siis paikkaan, jossa ei todellakaan ole mitään! Keskiviikkona Tero lähti taas vaihteeksi kulkemaan, löysi täältäkin viisasten kerhon! Nuo muut kerholaiset olivat huudelleet Terolle, josko hänellä on kova kiire johonkin – no ei – no liity joukkoon! Ja kun ei ollut kiirettä, niin mikä jottei? Yksi oli paikallisen ”Resortin” pitäjä (hänellä on 4 bungalowia vuokrattavana ja viides rakenteilla), ja loput olivat sukua toiselleen, ja hoitavat saaren ”suurinta” busines-liittymää… On baari (missä nuo viisaat tietty kokoontuvat), pesula, mopo-vuokraamo jne. Vähän jutustelun jälkeen selvisi, jotta yksi heistä oli parturi. Siitä Tero tietty innostui (mä olen todella hidas ja varovainen saksien käyttäjä…siis Tero ehtii pitkästyä ennen kuin on hyvä ja itse olisin tyytyväinen!)siis mitä maksaa hiusten leikkuu? No 20 USD…kallista on….ei tule kauppoja….parin neuvoa antavan jälkeen tekivät kaupat 10 USD:stä. Ja tosia hiano tuli, tarttee sanoa, siisti kuin mikä (en olisi pystynyt millään samaan), kulmakarvatkin tuli trimattua – kerrankin.

Tuo resorin pitäjä kertoi aikasten huiman tarinan edelliseltä viikolta. Kuten taisin mainita täällä näkyy noita Kite-surffareita….Yksi tuon resorin asiakas (ei mitenkään kokenut lajissa) oli lähtenyt aamulla Kite-surfaamaan (kertoen vaimolleen tietty!)….Vaimo oli ilmoittanut SEURAAVAN päivän aamupäivällä henkilökunnalle, jotta mies on kadonnut!! Hei haloo – tulee itselle mieleen ihan kummallisia ajatuksia, ainakin miehellä taisi olla hyvä henkivakuutus. Olisitko itse jättänyt ilmoituksen antamisen reilun vuorokauden päähän, jos todella välität? No, resortti oli sitten lähettänyt paatteja etsimään tuota miestä, ja ihme ja kumma mies oli löydetty uimassa kohti saarta, melkoisesti luumun värisenä, mutta kuitenkin hengissä! Selitys oli, jotta ollessaan aloittelija hän ei osannut ohjata vastatuuleen…no, juu, miksi ei sitten koettanut seuraavalle saarelle – se ei meille selviä koskaan…

Ehkä me täältä vielä pois lähdemme!

Ja, kyllä….nyt olemme lentokentän kupeessa melkein Trellis Bayssä. Tuo lahti on vaan nyt jostain syystä (taitaa olla jokin purjehdustapahtuma menossa, lippuja, juhlaliputusta jne..) aivan liian täynnä. Ankkuri laskettiin Marina Cayn läheisyyteen….Täällä viivytään varmaan vain yksi yö….

Se on nyt työntäyteinen viikko takana ja ”takki” on melkoisen tyhjä…Mukavia, hienoja vieraita saimme tuolta Yhdysvalloista, perheen vanhemmat sekä reilu 3-kymppinen poikansa ja pojan tyttöystävä saapuivat vieraiksemme.

Eipä mennyt hukkaan tuokaan viikko, nyt osaan valmistaa ”täydellisen” Mohiton (tarttee vielä itse testata, josko olisi oman maun mukainen)! Muutenkin viikko oli todella mukava, letkeä ”easy”…joskin tietty töitä tehtiin.

Olemme nyt USA:n St. Thomasin Red Hook Marinassa, tuntuu, kuin olisimme palanneet Eurooppaan! Siis paatti on laiturin päässä, ja ihmiset tietty kulkevat laiturilla, käyden ihmettelemässä veneitä, myös meidän katti-karibiaa (joka ei todellakaan ole suuri täällä), yhdelle pariskunnalle annoin esittelykierroksenkin veneellä….

Niin nämä paatit eivät mahdu satamaan….

No, juu tämän sataman sisääntulo on kuitenkin melkoisen kapea ja todella isot veneet eivät mahdu tänne…Mutta on se vaan hassua, kun lämpimässä vedessä kutistunut s/y Karibia jälleen kiinnostaa…Yksi kyseli veneen ikää, josko olisi ihan uusi! No, vuosi 2007 on jo melkoisen kaukana uudesta, mutta taitaa paatti näyttää siis vielä melkoisen hyvältä, jees!

Viikon aikana purjehdimme vieraiden kanssa tuolla Brittiläisellä puolella, lukuun ottamatta noutoa ja palautusta tänne USA:n puolelle. Ankkuroimme ja poijutimme itsemme todella hienoihin paikkoihin, maisemat usein kuin postikorteista. Kuvia tuli vaan otettua liian vähän. Myös hienoja snorklauspaikkoja löysimme myös, tai ookoo, Tero löysi, jossain paikoissa oli vielä koralliakin jäljellä.

Pari viikkoa sitten ollessamme tuolla Tortolan Road Towinssa (saaren pääkaupunki), niin Sun Sailingin Marina oli pullollaan veneitä, nyt 28. joulukuuta siellä käydessämme (vieraamme kävivät tervehtimässä ystäviään dinnerin merkeissä tuolla pääkaupungissa silloin), oli tuo Marina lähes tyhjä…Harmi, että tuosta tyhjästä Marinasta ei tullut kuvaa…Täydestä kyllä..

Muutoi täällä USA:n puolella tuntuu olevan paljon väljempää, taitaa tuo viisumin vaatiminen tehdä tehtävänsä. Nuo Brittiläisen puolen ankkuri-/poijupaikat ovat todella täysiä nyt, mutta tilanne muuttuneen viikon sisällä, kun kaikki lomalaiset suuntaavat takaisin työpöytiensä ääreen. Me jatkamme vielä hetken täällä USA:n puolella ennen paluuta tuonne Britteihin…

Tänään 02. päivä täällä on kansallinen vapaapäivä, tarkoittaa sitä, jotta esim. pankit pitävät ovensa kiinni. Itse olemme tietty työn touhussa, minä kävin pyykkäämässä pyykit ja Tero on metsästämässä putkiosia altaaseemme. Viimeksi annoimme tuon samaisen pesulan pestä pyykit (suht sama määrä kuin tänään), hinta oli tuolloin 62,00 USD (kallista, sanoisin minä, noihin 20-30 euron pesulalaskuihin tottuneena!!!) ja tänään itse pestynä noin 12,00 USD. Mutta viimeksi en olisi vaan ehtinyt hoitaa tuota hommaa, siis hienoa, jos on saatavissa myös palvelua. Muutonkin tultuamme laituriin, yksi lady kävi kysymässä, josko tarvitsisimme siivousapua. Tällä kertaa ei, mutta ehkäpä joskus sitä tarvitaan!

Niin, ja muita Suomi-veneitä ei täällä ole vielä näkynyt yhtään! Meillä oli muuten käynyt joulupukkikin veneellä, vieraamme olivat tuoneet mukanaan muutaman paketin meille….Hienoja mausteita, joista yhtä yhtenä iltana jo testattiinkin (hyväähän tuo oli) ja lisäksi esiliinan ja kintaan, joita en tietty ole raaskinut ottaa käyttöön….Ovat kovasti valkoisia….

Huomenna irrotamme köydet laiturista ja suuntaamme…jonnekin! Harmi, jotta noista hienoista rannoista jäi kuvat ottamatta, no, seuraavalla kerralla sitten!

5.12.-24.12.2011

Voisi sanoa, jotta ”aina” täällä sataa, nyt jo pari vuorokautta melkein koko ajan, harmaatakin on ollut…No, hienoa, jotta paatti on puhdas tuosta suolavedestä.

On kuudes joulukuuta, Suomen itsenäisyyspäivä ja kummityttömme Sannin synttäri, molemmille onnea!

”Jouduin” minäkin pitkästä aikaa rantaan ja tietty taas kannatti. En muistanut, jotta tuo Neviksen pääkaupunki on noin siisti.

Nettiyhteyden perässä tietty rantauduin, nettiläkin löytyi, museolta, 10 helppoa (easy dollars) ja tunniksi surffailemaan. Veneelle on aika-ajoin saanut netin varastettua, mutta tänään tuo ei onnistunut ja sääennuste piti saada käsiimme. Niin, ja aurinkokin alkoi paistaa pitkästä aikaa.

Nettilän jälkeen kävelin taas vähän pidemmälle, muistin, jotta siellä oli melkoisen hyvä ruokakauppa. Oikein muistinkin, mukaan tuli tavaraa, ei nyt kassikaupalla, mutta kuitenkin. Päästään kuitenkin BVI:lle saakka noilla eväillä. Kauppareissun tehtyäni, soitin Teroa hakemaan minut rannasta. Hän jäikin sitten samalla kertaa maihin kirjaamaan meidät ulos saarelta.

Päätimme skipata tuon naapurisaaren Kittsin. Siellähän teimme vuonna 2009 saarikierroksen, joka oli muuten todella hyvä, siis kannattaa ehdottomasti tehdä. Sisään kirjoittautumispaikka on tuossa pääkaupungissa eikä sen edustalla ole kiva killua. Vieressä olisi todella mukava lahti White House Bay, mutta se tietäisi koneilua edes takaisin, siis ei kiitos tällä kertaa.

Aamulla irrotimme ajoissa poijuköydet ja eikun menoksi. Kummallisen mukavasti taas katti kulkikin, vaikka purjehdimme ihan läheltä St. Kittsiä. Kittsin ja Neviksen välinen salmi on melkoisen kapea, ja kerää tuulta, nimenomaan tuo ”pakkautuva” tuuli antoi meille vauhtia. Vielä kun aaltojakaan ei ollut, oli matkanteko taas miellyttävää. Vasta saaren pohjoispäässä loppui tuuli. Siellä on muuten tuo Karibian (toistaiseksi näkemistäni) hienoin ja suurin linnake, Brimstone Hill. Se päihittää koollaan ja vaikuttavuudellaan tuon Dominicalla olevan suosikkini, Fort Shirleyn…Brimestone Hill nähtiin tällä kertaa vain mereltä käsin.

Tuuli loppui onneksi vain vähäksi aika ja sitten sentään vähän innostui, niin pääsimme ihan mukavaan aikaan iltapäivällä vihdoin Statialle (St. Eustatius). Purjeet alas ja vein kipparin rantaan hoitamaan noita maahantulomuodollisuuksia.

Ankkurilahdella on redillä varmaan yhdeksän tankkeria ja pienet hinaajat kulkevat edestakaisin laivoille ja rantaan. Ehkäpä sen on tämän saaren elinkeino. Matkaoppaan mukaan saarella viriää myös turismi hiljalleen mm. sukeltajat, jotka etsivät koskematonta vedenalaista maisemaa ovat löytämässä saaren. Kun veneeltä katselen rantaan, on kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi tänne tulisi lomailemaan.

Mutta, onneksi kuitenkin päätin kiivetä tuonne Upper-towniin ennen matkan jatkumista aamulla (kuljettavaa matkaa Saballe oli vain noin 15 mailia). Saarella on tuo rantakatu ja sitten tuo varsinainen kylä on ylempänä seuraavalla kadulla, siis jonkinlainen yläkaupunki. Ja taas kannatti, ylhäällä, pienen helpon kävelyn jälkeen oli vastassa siistiä siistimpi pieni kylä/kaupunki. Siis Hollannin saarellahan olemme, myös osa rakennuksista näytti kovasti Alankomaisilta.

Niin, ja vaikka olemme tietyllä tavalla EU:ssa, niin silti oma DNA-korttimme ei täällä toimi! Tuntuu hassulta, kun puhelin ei toimi! Tuolla ylhäällä on myös linnoitus, hienosti restauroitu tulipalon jälkeen.

Leipomossa käynnin jälkeen oli jo aika palata veneelle ja kutsua kipparia hakemaan mut rannasta veneelle. Kumppari ylös, poijuköydet irti, ja on aika taas jatkaa matkaa.

Nyt lahdella näkyy jo toistakymmentä tankkeria….Tuuli oli mennyt pois ja vaikka nostimme tuon ison sinisen oli meno kuin Atlantin ylityksellä. Vihdoin kuitenkin pääsimme Saballe….Nyt vastassa oli satama ja tullauspaikka, eikä mitään muuta. Tämä saari taas elää opaskirjan mukaan Jenkkiläisestä Medical-schoolista…Turistit, jotka tänne saapuvat ovat pääasiassa päiväturisteja St. Maartenilta, hotellisänkyjäkin saarella on vain satakunta….

Oli aika tehdä yöpurjehdus. Heräsimme puoli kolmen aikaan, jotta pääsisimme ankkuroimaan BVI:lle vielä valoisassa. Pimeässä on jotenkin helpompi lähteä (nyt oli kuutamokin puolellamme) kuin tulla perille. Nostimme yöllä ison sinisenkin ylös, mutta sen saimme laskea jo parin tunnin kuluttua, tuulen petrattua. Koko matka kuljettiin lopulta ehkäpä reilun 8 solmun keskivauhtia, korkeimmat aallot (jotka onneksi tulivat sivulta) olivat reilun kolmen metrin korkuisia. Kahdentoista tunnin kuluttua, iltapäivällä olimme kuitenkin perillä Tortolan Road Townissa. Ja voisi sanoa, jotta aina sataa ja on harmaata, niin BVI:kin otti meidät vastaan. Eipä ollut mukava tervetulotoivotus. Ankkuri pohjaan (saako tähän ankkuroida, kun poijuja on kamalasti ympärillä, mutta opas sanoo, jotta on myös ankkuripaikka) ja taas Teroa viemään maahantuloviranomaisten eteen. Nyt tuo sisään kirjautuminen onnistukin todella helpolla. Yksi virkailija teki kaikki paperit, siinä kaikki, ei muuta kun nauttimaan Brittiläisistä Neitsytsaarista, welcome. Tännehän meidän pitikin tulla tällä kaudella!

Neljä yötä tuossa Tortolan edustalla sitten vierähtikin. Kaupassa käyntiä, keskusvaraamon pomoa piti käydä moikkaamassa, hänet piti hakea myös venettä katsastamaan, paikalliset puhelinkortitkin olivat hankinnassa, Tero haki myös varaosia veneeseen mm. sähkövessaan jne. ja nettilälässäkin kävin, hyvä netti on joskus iloinen asia!

Täällä näkyy enemmän tai vähemmän, joskus yksi, joskus kolmekin risteilijää samassa satamassa (kuva on Tortolan Road Townista).

Kyllä siinä nyt muutama päivä menee. Yhtenä iltapäivänä meinasi mennä pöksyt pesuun, ihan veneen vieressä hyppäsi pinnalle melkoisen kokoinen rausku, jahtasi varmaan syötävää. Niin ja tämä tapahtui tuossa melkoisen vilkkaassa lahdessa.
Tiistaina sitten vihdoin nostimme ankkurin ja suuntasimme puhtaammille vesille. Purjeita ei tällä kertaa edes nostettu, pääsimme tunnin koneilun jälkeen Soper Holeen. No, ankkuripaikan sijaan lahti on täynnä poijuja, eipä muuta kuin sellaiseen kiinni…..Mutta vesi oli jo uimakelpoista.

Iltapäivällä kävimme katsastamassa peltsien kalastusta pienellä sillalla ja samalla kevyellä lunchilla, pienen pieni pizza puoleksi. Illalla olikin tarjolla ihan tavallista makkarakastiketta muusilla…

Aamulla sitten taas Tero tullaamaan meidät pois tuolta Briteistä, suuntaamme USA:n puolelle. Nyt sentään nostimme purjeet ylös, mutta Tero piti myös toisen moottorin käynnissä (Balearick-sailing) jotta matka olisi joutunut. Ja ihan kamalan nopeasti olimme perillä, ihan tuli kiire purjeiden laskussa. Taas poijuun kiinni ja Tero lähti maahantuloviranomaisia katsomaan. Siis saavuimme St. Johniin USA:n. Mutta Tero palasi pian takaisin, täällä halusivat nähdä myös mut. Ekaa kertaa koskaan! Eipä muuta kuin kaupunkivaatteet päälle ja menoksi. Kaikki muuten meni todella luonnikkaasti (virkailija oli todella lunki), mutta seuraavaksi jouduimme jonkinlaiseen kuulusteluun. Onko veneellä kanaa tai sikaa, joka on tuotu jostain muualta, ettehän ole tuoneet muualta roskia jne…Kamalasti sääntöjä, koskaan ei selvinnyt mihin täällä aikaan saadut roskat saa viedä, naapurimaan roskia ei saarelle saa tuoda. Mihin mahtavat paikalliset laittaa roskansa….Niin, muuten olen nyt ekaa kertaa koskaan Jenkkilässä.

Sitte lunchille (Tero sai ribsejä ja grillattua kanaa, minä salaattia). Kävimme myös puistotoimistossa kyselemässä neuvoja poijujen jne. kanssa. Virkailija löi eteemme pari esitettä, ota ja lue, hän on vaan täällä töissä. Se siitä jenkkiläisestä palvelualttiudesta. Sitten kaupan kautta veneelle, 4:n USD:n (per henkilö) päässä on melkoisen hyvin varustettu marketti, StarFish. Sieltä vähän taas murkinaa mukaan, jotta pärjäämme pari päivää….Noiden autojen katolla on Taxi-kyltti, mutta hinnoittelu tapahtuu per-henkilö periaatteella. Takaisin tullessamme saimme mukaamme yhden pariskunnan, jotka ensin vietiin Resottiin ja sitten vasta matkasimme Marinaan. Saimme siis puolikkaan saarikierroksen samalla. Saimme veneelle palatessamme melkoisen sadekuuron niskaamme, vaatteet menivät kuivatusnarulle….Vaikka tuossa veneellä olevassa opaskirjassa sanotaan, jotta veneet ovat tervetulleita Resortin edustalle, mutta pyykkejä ei ole ystävällistä kuivattaa naruilla. No, me emme ole ihan suoraan Tuon Caneel-Resortin edustalla. Yön aikana selvisi, jotta olisi kannattanut työntää itsemme muiden paattien joukkoon. Alkoi nimittäin tuulla melkoisesti ja poijumme oli nyt laitettu tavallista kireämmälle (edellisinä poijuöinä olimme myöhemmin kiristäneet poijun lyhyemmälle narulle sen jälkeen kun poiju alkoi hakata runkoihin). Huonosti nukutun yön jälkeen heti aamun valjettua irrotimme köydet ja jatkoimme matkaamme vähän suojaisampaan lahteen. Pitkästä aikaa sitten laskimme ankkurin, Chocolate Holeen.

Taitaa tuo lahden nimi juontua noiden kallioiden ruskeista sävyistä: on tummaa, on vaaleaa ja varmaan siltä väliltäkin. Täällä sitä onkin vietetty monen monta päivää. Olemme lahden ainoa ”vierasvene”, mukavasti on aika kulunut. Tero on aloittanut kuntokuurin, JO kahtena päivänä on käynyt snorkalilemassa. Eilen pakotti minutkin veteen, ja mukavaahan siellä oli. Tero bongasi nyt pohjalla pari rauskua, toinen tuollainen whtie-spot- ray, melkoisen iso, ja toinen vähän pienempi, kuntoilu siis kannattaa.

Vähitellen on pakko vaihtaa maisemaa. Saamme seuraavat vieraat jouluaattona ja jotain tarttis varmaan alkaa tehdä veneen kuntoon saamiseksi…Niin nyt on jo jouluaatto ja vieraat ovat jo paatilla…..Aina tulee kiire, mutta mikä koskaan valmistuisi, jos ei sitä viimeistä hetkeä tulisi…Niin meilläkin valmistui – kaikki….Hauskaa joulun viettoa ja onnekasta vuotta 2012 toivottelee s/y Karibain tontut Anne & Tero

10 Ja sitten oikeaan aikajärjestykseen…20.11.- 04.12.2011

Vieraat on saatettu rantaan ja kyllä on taas kummallisen hiljaista paatilla. Pitäisi ruveta siivoamaan, mutta yksi vapaapäivä sallittaneen? Olemme yhä Antiguan Falmouthin satamassa, odotellaan, josko saisimme invertterimme korjauksesta. Teknikko on vain ollut kipeänä eikä työ ole edistynyt…Tiistai-iltana katti-Karibian elokuvateatteri avattiin, siis nyt vasta ensimmäiset leffat katsottiin. Tätä ”juhlistettiin” lettukesteillä….

Kirjoja on luettu kasapäin mm. Mervin jättämä Piiat oli hyvä….Seuraavaksi taidan aloittaa Teron suosituksesta Keisari-sarjasta Rooman Portit (MYÖH. huomautus - oli hyvä, jatkot kannattaa lukea)…Olen myös päässyt koittamaan Suomesta ostamiani hius/parturin-saksia, Teron takatukka oli päässyt venähtämään epäsiistiksi, ihan hyvä siitä tuli, kehtaan kävellä vieressä!

Torstaina saimme vihdoinkin nuo invertterit takaisin, toinen korjauskelvoton ja toiseen ei saarelta saa osia. Tiedosta, jotta invertterit eivät toimi, piti maksaa 50 easyä, hei, kyllä Tero tiesi jo viedessään, jotta eivät toimi! Mutta mitäpä siitä…

Perjantaina nostettiin vihdoin ankkuri ja matka jatkuu, ei nyt tietty kamalan pitkälle, muuta kuitenkin, saaren toiselle puolelle Jollyyn. Tällä kertaa Tero päätti, jotta purjehdimme vähän pidemmän reitin kautta, eikä sitä suorinta janaa pitkin kohteeseen, ehkäpä tämä oli sitten sitä matkapurjehdusta! Tämä Jolly näyttääkin vähän enemmän lomaresorttialueelta hienoine rantoineen. Tiesimme Matin ja Bimbon tulleen Suomesta viime sunnuntaina ja oli tarkoitus nähdä heidät.

Saimme myös ”rumbaa” paikalliselta tullilta…Normaali tapahan kaikilla saarilla on se, jotta kumpparilla mennään tulliin, imigrationiin jne. no, näin teki Tero nytkin. Mutta, hoplaa, tullimies sanoi, jotta hän haluaa nähdä veneemme. No, tuossa se on lahdella ankkurissa, ei riitä…. Sitten ei muu auttanut kuin nostaa ankkuri, nostaa fendarit esiin, kiinnittää kiinnitysköydet ja matkata (ei pitkälle tietty) tullilaituriin…. Siellä sitten hoidettiin paperihommat ja PortAuthority (sataman vastaava) antoi tullin kuulla kunniansa: hänellä ei ollut MITÄÄN syytä kutsua meitä tullilaituriin. Olimme jo kirjautuneet sisään maahan edellisessä satamassa ja pelkkien papereiden olisi pitänyt riittää. No, mitäpä tuo tunnin puuhastelu haittasi, harmitti kuitenkin. Toisaaltahan tulihan tuota laituriin kiinnitäytymistä kaksistaan kerrattua edellispäivän vedenottokeikan jälkeen! Niin ja harjoitus meni tietty melkoisen hyvin, jos ei loistavasti!

Saimmekin kutsun tulla Matin ja Bimbon paatille, joka on vielä maissa, neljän aikaan, mennään sitten syömään. Akateemisen vartin jälkeen Tero koputtelikin Flipper Nitehawkin kylkeä, siellähän nuo ahkerat veneen kunnostajat olivatkin. Eipä käy kateeksi, kyllä nuo omat hikoilut ovat vielä tuoreessa muistissa (ja itseni ei edes juurikaan tarvinnut hikoilla). Ravintolan sijaan meidän kutsuttiin Matin ja Bimbon vuokraamaan asuntoon illalliselle. Kiitos kaunis, tarjoilusta, olihan mukava tavata pitkästä aikaa. Niin ja olihan mukavan oloinen asunto…Sitten taas paatille uinumaan. Kyllä nämä päivät vaan kuluvat nopeasti.

Aamupäivästä Tero ilmoitti, jotta haluaa lihaa, nimenomaan lihaa, siis oikeaa ruokaa (sitä oli kyllä eilenkin tarjolla), eipä muu auttanut kuin lähteä kauppaan. Tuon uuden perämoottorin käyntiin saaminen on mulle aina vähän jännä juttu. Pienellä raivolla se sitten vihdoin lähtee, kait mä jossain vaiheessa opin oikean tekniikankin! Tuossa rannassa on todella hyvä ruokakauppa, aivan mahdottoman hyvät valikoimat tuoreesta lihasta jne. Vähän taisin ahnehtia taas turhan paljon ruokaa kasseihin…Timokin lähetti eilen uusia ruokaohjeita, monet näyttivät todella herkullisilta, mm. Karibialaiset kasvikset kookoskastikkeessa maistuvat jo paperilla hyviltä!

Nyt vähitellen alkaa jo näkyä vähän enemmän kulkijoita, siis horisontissa näkyy jopa useampi purjevene, tässä satamassa näkyy myös vesijettejä, Party-katteja,

pikku-purkkareita ja tänään näytti olleen jokin purjehduskisakin.

Yksi veneistä broutsasi spinnunsa kanssa lähdössä, mutta eipä tuo maaliin tulokaan onnistunut paremmin, purjehtivat vastapäiseen rantahietikkoon. Onneksi eivät kovalla vauhdilla, koska yksi kumivene muutamalla ”puskulla” onnistui päästämään heidät vapaiksi.

Tuosta kauden vielä uinumisvaiheesta, esim. Dominican Portsmouthin satamassa olimme vähän aikaa ainoa vene, tuota ei ole koskaan ennen tapahtunut.

Tosin kyllä täällä Jollyssäkin jotenkin aistii tuon sesongin alun odottelun. Kaikki paikat tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän vielä kiinni ja tietty sen näkee tuolta telakaltakin. Telakalla on vielä veneitä vieri-vieressä Matin ja Bimbon veneen lisäksi siellä on muuten toinenkin Suomi-purkkari, Eclipse.

Tuossa satama-alueella on muuten todella hieno rakennus, on ollut kuulemma ennen Casino, aivan upea, valitettavasti nyt huonossa kunnossa, rakennus. Vain vähäisellä milelikuvituksella löytää fiilikset vähän ajan takaa…voitot ja häviöt jne….

Terokin kaivoi torstaina golf-mailansa esiin ja lähti kävelemään kohti golfkenttää. Tuo kenttä on ihan tuossa rannan tuntumassa. Mun tarvitsee varmaan ruveta vähän järjestelemään tuota varastohyttiä siistimmäksi. Niinhän tuo sitten kävikin, nyt on hytin lattia jo näkyvissä. Illalla vielä Pelikaanit järjesitivät oman näytöksen. Vähä vähältä, kalaparven tullessa merelle päin, nuo pelikaanit tietty seurasivat kaloja….no, tottaI!

Perjantaina aamulla jo heti kuuden jälkeen nostimme ankkurin ja eikun kohti Nevisiä. Tuuli oli kuitenkin luvattua heikompaa vain 10 solmua luvatun 15 sijaan. Eipä muuta, kun kipparin käskystä kaivettiin iso sininen (genaakkerimme) esille. Kyllä se kummasti auttaa näillä kevyillä keleillä (oli muuten jo toista kertaa esillä täällä Karibialla), saimme lisää reilut 2 solmua vauhtia. Matka joutui varmaan kuuden solmun vauhdilla pienessä vähäisessä tuulessa. fuulausta vaan nämä tasaiset tradewindit…
‘

Sitten paatti poijuun (täällä ei saa ankkuroida), poijuun laittaminen menikin todella mallikkaasti. Vielä kun katsoimme vieressämme olevan purkkarin poijuun laittoa, kolme ihmistä kannella ja homma ei tuntunut onnistuvan. Sitten kumppari alas ja Tero kiireen vilkkaan tulliin, satamatoimistoon ja imigrationiin poliisiasemalle. Kun oli perjantai ja kello alkoi uhkaavasti lähestyä neljää (virastot menevät tuolloin kiinni) niin jotenkin sekä tullin, että satamatoimiston paperi leimattiin todella vauhdikkaasti…mutta poliisilaitoksella ei sitten enää ketään ollutkaan paikalla. Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen virkailija sanoi Terolle: Tule huomenna! Eipä sitten muuta kun Tero kaupan kautta laiturille ja minä hakemaan. Tuohon sataman dinghy-laituriin voi jättää kumpparin, mutta kun siinä on yleensä melkoisesti tuota swelliä ja kylttikin kieltää lukitsemasta kumpparia, olemme katsoneet parhaaksi, jotta vien ja haen Teron tuonne kaupunkiin. Saanhan tuossa samalla tuon perämoottorin käynnistysharjoitusta!

Aamulla ei lähtö tuonne poliisiasemalle oikein vielä napannut, mutta aamupäivällä kuitenkin Tero sai itsensä innostumaan asiasta, olihan tuo kirjoittautuminen kuitenkin tehtävä. No eipä imigrationin Ladyä näkynyt missään, taisi olla lounaalla. Tuo samainen poliisi, jonka kanssa Tero oli edellisenä iltapäivänä poliisilaitoksella jutellut, ehdotti Terolle, jotta mennään yhdessä odottelemaan tuon maahantuloviranomaisen saapumista lounaalta läheiseen baariin. Que, paikallinen poliisi ehdottelee yhteistä breikkiä, no, toki uskaltaa, onhan tuo heppu sentään poliisi, vaikka siviilipuvussa onkin, ja keskellä päivää. Poliisi tarjosi ekat Caribit ja sitten päivää jatkettiin ”vuorovedoin”, puolitoista tuntia kuulemma meni todella mukavasti. Puhuivat kaiketi lähinnä politiikkaa, Nevishän haluaisi itsenäistyä tuon Kittsin helmoista, juttua riitti myös esim. turismista jne. Sitten olikin aika palata poliisilaitokselle laittamaan paperit kuntoon. Virkailija oli sanonut, että on lauantai ja Tero joutuu maksamaan ylityökorvauksia, mutta tuo poliisi sanoi vain virkailijalle: NO, tämä on ihan sinun tavallista työaikaasi, siis ei mitään ylimääräisiä korvauksia. Näihin siinä sitten kävi.

Mutta se tuuli vaan puuttuu….odotellaan nyt sitten täällä….Sadellutkin on, ihan riittämiin….