Pitää vielä palata tuonne St. Lucialle, kun olin alla olevan pätkän jo aiemmin kirjoittanut, unohtus…

ST. Lucialla pidetään joulukuussa yleiset vaalit, valitaan 17 parlamentin edustajaa, ja voittaneen puolueen puheenjohtajasta tullee pääministeri. Taitaa kuitenkin olla enemmän kyse tuosta pääministerin vaalista, koska pääministeri on täällä hän, jolla on valta. Mainoksiakin näkyy ainoastaan noista puolueiden puheenjohtajista, ehkä myöhemmin muistakin ehdokkaista, tiedä sitten. Tämä vaali-hulabaloo kuulostaa ainakin (en tiedä onko myös) ihan Suomen vappu-juhlilta! Musiikki pauhaa, torvet soivat ja ihmisillä näyttää olevan myös hauskaa! Kai jokainen on kuitenkin oikean asian puolesta liikkeellä.

Olen koittanut kuumuudesta huolimatta tehdä kävelylenkkejä, juu juu, ei vauhti tässä lämpötilassa päätä huimaa, mutta liikkeessä olen melkein päivittäin ollut. Omat hommani veneellä alkavat vasta kun päästään veteen.

No juu, lenkkipolut voivat veidä myös hienolle biitsille

Kulkiessani olen käynyt tietysti katsastamassa kauppojen valikoimia. Koko ajan tuntuu, että laajenevat laajenemistaan. Lauantaina löysin ruisleipää kaupasta! Vähänkö olin iloinen, sellaista tiukaksi puristettua leipää, jossa on vähän jyviäkin joukossa ja viipaleet ovat ohuen ohuita. Suomessa on jollain merkillä myyty samantyyppistä leipää, merkkiä en enää muista. Sunnuntaina aamulla sitten otin oman leivän aamiaiselle, eihän se sellaiselta maistunut kun kuvittelin, tietenkään, mutta ruisleipää kuitenkin. Muutenkin esim. tuoreen lihan valikoimat ovat laajentuneet ja tuoretta lihaa saa koko ajan näköjään useammasta kaupasta. Vihannes- ja hedelmävalikoima vaihtelee kaupoittain kovastikin.

Usein täällä tuntuu siltä, että mitkään asiat eivät vaan nytkähdä eteenpäin, aivan kuin ei edes haluttaisi hoitaa asioita kuntoon. Toki esteenä on tämä suomalainen mentaliteetti, se ajatus, että mitä sanotaan, pitää ja minuutilleen. Mutta kait jo vähitellen pitäisi uskoa, että täällä maa makaa ihan toisella tavalla. Ja siihen meidän olisi tietty tyytyminen. Kuten esim. veneen vahaus, ko. työstä oli sovittu selkeästi hinta ja mitä siihen hintaan kuuluu ja myös millainen jäljen tulee olla. Hyvä vielä tässä vaiheessa, mutta kun tekijän mielestä oli maksun aika, puolet työstä oli tekemättä ja osa oli tehty ”vasemmalla” kädellä. Ehkäpä tämäkin selviää, kovasti on huutokilpailuja tänään telakalla pidetty. Mutta, onneksi on myös poikkeuksia, jotkut asiat onneksi hoituvat. Eivät nyt ehkä ihan kuin rasvattu, muuta kuitenkin.

Uutta yrittäjyyttä täällä näkyy myös. Telakan baari on saanut uuden vetäjän. Tiedä mitä on tapahtunut, mutta telakan työntekijät käyvät hakemassa sankoin joukoin syömistä tuolta baarista. Viimekeväinen baarinpitäjä jätti leikin kesken, ei kuulemma kannattanut. Nyt näyttää asiakkaita riittävät, ja ihmekö tuo telakallahan työskentelee paljon väkeä päivittäin.

Vielä on hiljaista, mutta…

Myös tienvarressa olevat CARWASH-kyltit ovat saaneet toimintaa. Useana päivänä sillä on imuroitu, pesty ja puunattu autoja, ihan jonossa. Heino homma! Tai ehkä tuo toiminta on ollut kokoajan voimissaan, olen vain liikkunut eri aikaan….

Venehän saatiin vihdoin veteen ja saman tien nostettiin ylös….Siis yksi veneen läpivienneistä tihkutti vähän, eikä muuta kun vene takaisin ylös ja Tero etsimään Elvistä hommiin. Läpivienti saatiin kuntoon ja vene laskettiin seuraavana aamuna uudelleen. Pääsimme tuosta uudelleen nostosta ja laskusta pelkän yhden vuorokauden säilytysmaksun hinnalla. Kiitos Edwin! Tässä tapauksessa taitaa olla niin, jotta vanha sanonta: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, pitää paikkansa. Siis, jos olet itse mukava toisille, niin sinuakin kohdellaan mukavasti. Tero on myös muistanut Edwiniä muutamalla bisse-laatikollisella, tämän syksyn laatikot menivät kuulemma telakan työntekijöille, siis johtaja jakaa saamiaan lahjoja eteenpäin, hieno juttu!

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua näinä viikkoina. Nyt kuitenkin olemme jo matkalla, ja sehän on vain ja ainoastaan mukava juttu! Pari viikkoa hotellielämää oli taas ihan tarpeeksi. Mutta etenkin Tero on ollut kovilla näiden parin viikon aikana. Hänen on pitänyt huolehtia kaikesta ”tappelusta”, joka siis tarkoittaa asioiden eteenpäin hoitamisesta. Kumpparikin tuli sitten vihdoinkin maanantai-iltana, tullille jouduimme maksamaan ylityökorvauksia, mutta hienoa, että ihka uusi kumppari ja moottori ovat nyt meillä.

Nyt on leppo hymyillä

Huomaa hienot hanskat!

Tero bongasi telaklta veneen, joka oli maalattu väreillä, joita hän oli itse halunnut Karibialle. Meillä olisi vain toinen ponttoori ollut punainen ja toinen vihreä, mutta hieno oli tuo väritys!

Yritys, josta nuo keväällä tilasimme, ei juurikaan tehnyt mitään muuta, kuin valehteli ja peri lisää maksuja. Onneksi otimme yhteyden suoraan toimittajaan ja kuuleman mukaan Budget Marinen toimitusjohtaja oli ottanut ja haukkunut tuon dealerin oikein kunnolla, hyvä niin, sai ihan ansionsa mukaan. Mutta vielä meiltä puuttuu tilaamamme kumpparin takki…no juu, ihan pikku juttu! Moottoreihin on asennettu lisäsuodattimet, pohja sai uuden, sinisen, värin ja koko paatti on puunattu ja vahattu kauttaaltaan, kyllä se nyt kiiltää!

Timo laitettiin mastoon avaamaan jennin nostimen sotku, tietty piti ottaa kuviakain.

Kyllä taas on pienii ihmisii…

Taas kohti vettä

Sitten olikin vain siivouksen aika ja aika ottaa vieraamme vastaan. Saimme vieraiksi Mervin, Karin ja Timon – tervetuloa!

Vieraamme saapuivat lauantaina, iltapäivällä ja illalla oli perinteinen Pizza-ilta Key Largossa suunnitelmissa. Näin tietty tapahtuikin! Vielä illan päätteeksi pääsimme nauttimaan live-musiikista entiseen H2O:n, nykyiseen Ocean Bariin. Mukavaltahan tuo livemusiikki kuulosti…Ja sitte jo pikaisesti nukkumaan…

Sunnuntaina Tero ja Timo halusivat jo sovitulle golf-kierrokselleen. Mervi ja Karikin suostuivat mukaan, ihan vain autonkuljettajiksi. Kierros oli nostanut hymyä vähän enemmän Teron kuin Timon huulille, ei ehkä niinkään hienon kierroksen takia, vaan koska hän oli kuitenkin ollut Timoa paree….

Maanantaina sitten olikin vuorossa sekä kumpparin odottelu (siinä jännitystä riitti ihan yli ilta viiden) ja toisaltaan Timon maailmalle jääneiden matkatavaroiden odottelu…Kumppari saapui laiturille ekana ja sitten ihme kyllä illansuussa myös Timon matkatavarat. Mutta vielä oli tehtävä taavettien kiinnityspaikat kumppariin. Emme siis päässeet lähtemään vielä tiistaina. Mutta olihan vielä kauppareissukin tekemättä! Tiistai menikin shoppailun merkeissä, ruokaa toki, mutta myös hienon väriset purkkarit löysivät tiensä veneelle (ja sitä kautta Suomeen), muutamat uudet hienot t-paidat jne. ja tietty sitä ruokaa ja ihan vähän juomaakin saimme ostettua!

Köydet irrotettiin keskiviikkona heti kun hitsaus kumpparin kiinnikkeistä oli valmis ja köydet di-insinöörivoimalla oli viritetty. Ja sitte ja eikun kohti Dominicaa. Päätimme skipata Martiniquen kokonaan. Yöpurjehduksen ja –koneilun, raskaan sellaisen, jälkeen aamulla Tero soittikin Eddisonille, toiveena saada vieraillemme heti satamaan saavuttuamme järjestetyksi saarikierros. Ruokaakin tietty oli tehtävä pienestä kekutuksesta huolimatta…

Vähän oli Eddison kuulemma unisen tuntuinen ja syykin selvisi, Teron kello oli yön aikana edistänyt pari tuntia. Mutta melkein heti koukun pohjaan saatuamme tulikin Eddison paatille ja vieraamme pääsivät retkelleen. Hienoa palvelua! Teksi mieli laittaa tähän kuva viime kesältä. Kaksi saunojaa ystävien mökillä: Eddison ja Tero! Meillä oli ilo saada Sylvia ja Eddison Turkuun vieraiksemme viime elokuussa, kulttuuriakin ehdimme heidän kanssaan harrastaa, siis Turkuhan on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista 2011….

Domican saarikierroskin oli ollut kuulemma ihan ookoo, mukanaan vieraamme toivat ”kamalat” määrät erilaisia hedelmiä.

Illalla pääsimme kaikki vielä vierailulle Sylvian ja Eddisonin ihka uuteen taloon. Olihan hieno talo, erityisesti ilmava olohuone viehätti, siis joka on suuri avoin parveke, hieno! Vielä meille kaikille tarjottiin dinneriksi perinteistä kalakettoa, hyväähän se oli, kiitos kutsusta Sylvia ja Eddison!

Illalla mittaan tulikin suunnitelmiin muutos, alkuperäisen suunnitelman mukaan Karin, Mervin ja Timon piti purjehtia kanssamme BVI:lle saakka. Tällä konseptilla retki muuttuisi pelkästään purjehdukseksi: illalla saaren suojaan ja aamulla heti lähtö. He päättivät, jotta haluavat nähdä myös vähän saaria ja päätimme ottaa rauhallisesti ja jättää heidät Antigualle, josta heidän lentonsakin lähtevät Suomeen. Mervi kärsii muka merisairaudesta, ei voi pitää paikkaansa, jos kerran pystyy lukemaan matkanteron aikana riippukeinussa.

Siis aamupäivällä oli aikaa vielä käydä katsastamassa Dominicalla tuo hieno Fort Shirleyn linnakke, joka muuten on ehdon oma suosikkini, ja sitten vasta matkaan puolen päivän maissa. Eikä päiväpurjehdus kovin pitkä edes ollut, Les Saintesin kauniiseen lahteen ankkuroimme jo iltapäivällä, miellyttävän, nautinnollisen ja rauhallisen purjehduksen jälkeen.

Seuraavana päivänä oli taas perinteisen skootteri saarikierroksen aika. Mervi, Kari ja Timo ottivat pyörät alleen ja Timon toimiessa paikallisoppaana he aloittivat retkensä. Koko päivähän siellä vierähti. Päivän päätteeksi tuntui veneelle palaavaan päiväänsä tyytyväisiä vieraita.

Tero oli jo edellisenä iltana ilmoittanut, jotta pizzavaje on valtava. Eihän siinä muu auttanut, kuin suunnata illan hämärtyessä pizzeriaan. Tarjoilijapojan englanti on vuoden aikana kohentunut valtavasti, nyt hän puhui sujuvaa englantia, viime kaudella ei muuta kuin muutaman sanan. Niin ja pizzakin maistui, osan toki saimme aamiaiseksi dogi-bagissä mukaamme.

Aamulla irrotettiin köydet ja menoksi. Siis Timo oli luvannut hoitaa aamun lähdön ja purjehtimisen, ja näin tietty tapahtuikin. Niin, ja muuten tuonne Les Saintesin Terre-De-Hautin lahdelle on tullut mahdoton määrä poijuja, mikä on perin hyvä asia. Edellisen kerran, kun olimme tuossa satamassa, olimme saada naapuriveneen kylkeemme. Siis pohjanpito ei ole paras mahdollinen. Nyt uusien poijujen päässä on jotenkin varmempi olo. Timo sukkuloi noiden mahdottomien kalapoijujen ohi onnistuneesti ja saimmekin (Tero ja minä saimme nukkua, hmmm, Tero ainakin nukkui!) hyvät vauhdit (10,1 s) tuossa Guadeloupen ja Les Saintesin välisessä salmessa. Jota muuten usein kutsumme tuulitunneliksi (leveydeltään vain 6 nm).

Heti aamupäivällä parkkasimme tuon Cousteaun merenalaisen puiston edustalle. Kamalasti ovat kilppparit lisääntyneet tässä lahdessa, ja isojakin monet ovat. Timo sai penaltyä merivartiostolta: hän ajoi liian kovaa kumpparilla. Eipä siinä muuten mitään, mutta emme saaneet kirjauduttua tuolla Les Saintesilla (tulli oli kiinni) ja emme vielä olleet virallisesti maassa. No, tästä ei sen kummempaa sanktiota tullut, eikä Timollekaan langetettu tuota uhattua 2.000 euron sakkoa ja rannerenkaita. Kaikki hyvin siis! Iltapäivällä vieraamme suuntasivatkin tuonne sukellus- ja snorklaus paikkaan Pigeon – Islandille. Mukavaakin näytti olleen.

Veneellä on mukana drinkkien virtuoosi, Timo. Olemme saaneet nauttia kovasti erilaisista drinksuista, hyviä ja näyttäviä. Muutama esimerkki tässä:

Seuraavana aamuna rauhallisen aamiaisen jälkeen, ihan ilman ison purjeen nostoa, lähdimme kohti Deshaisesia. Paikalla olimme tietysti vähän liian nopeasti. Olisimme halunnet tehdä vettä vähän enemmän tankkiimme. Mutta minkä voit, pelkkä jenni vaan veti meitä kohteeseen turhan nopeasti. Paikalla sitten nopea lounas, Tero vihdoin tsekkaamaan meitä maahan (ihme ettei armeijan poliisi ollut vielä tullut uudelleen veneellemme). Tero sai jopa vuokrattua vieraillemme auton seuraavaksi päiväksi, juu, Mervin ranskankielentaito ei ollut mitenkään pahasta tässä hommassa!. Kajakkikin laskettiin vesille ja itse otin vihdoin viimein vesijuoksuvyön esille. Olen hankkinut kesän aikana vesitiiviin pussin mp3-soittimelle, juuri siksi, että nuo vesijuoksusessiot olisivat vähän mukavampia. Ja todellakin, Apulannan musiikin tahdissa vesijuoksu sujui selvästi mukavammin!

Seuraavan päivän ”saarikierroksen”, golfkierroksen (Deshaiesista golfkentälle joutuu ajamaan koko saaren läpi), ja Pointe ’a Pitren katsastuksen jälkeen päivä alkoikin olla vierailtamme jo täynnä. Timo ehti vielä jossain vaiheessa hankkia veneelle, kipparin pyynnöstä, pienen invertterin. Sellaisen, jolla on helppo ladata pienet laitteet, kuten mp3-soitoin, matkapuhelin ja ei niin tehoakkuinen tietokone. Hieno ostos!

Ja vähitellen jo matkaan, siis kohti Antiguaa. Ankkuri ylös aamulla ajoissa (=kello 7), mutta mitä kummaa….Ankkurin päässä näkyi verkkoa. Verkko osoittautui vanhaksi, hylätyksi katiskaksi. Onneksi Tero sai nostettua katiskan irti ankkurista jokseenkin pienellä vaivalla ylös ja upotettua myöhemmin selkeästi ulommas, missä se ei toivottavasti osu enää kenenkään ankkuriin. Ja ei muuta kuin matkaan…ja matkamme oikea meriaamiainen keinutuksineen kaikkineen. Onneksi tuo aallokko muuttuu, kuten lähes aina noin tunnin päästä saaren pään jäätyä taakse. Niin nytkin, purjehdus alkoi muuttua mukavammaksi, mutta kaikkia tuntui väsyttävän…..

Iltapäivällä olimme kuitenkin perillä Antiguan Falmouthin ankkuripaikassa. Ja vähitellen päivä olikin pulkassa. Illalla kynnelle kykenevät kävivät Yacht Clubilla syömässä, toiset pelkkää salaattia, toiset ihan barbecue-illallista. Ja taas oli aika palata veneelle – nukkumaan!

Antiguan venesataman dinghy-laiturin aluella on kummallisen näköisiä kaloja, aivan kuin ne haluaisivat pois vedestä tai haukkoisivat henkensä edestä!

Seuraava päivä olikin taas täynnä golfia (nyt Timo palasi kierrokselta korttia korkealla näytellen) ja saaren pääkaupunkiin tutustumista täynnä. Illaksi oli tarjolla kania, olin hulluuksissani, tai viisauksissani ostanut pakastetun kanin edellisen sataman kaupasta. Timo haki kiltisti ohjeita netistä ja yksi jotenkin natsasi olemassa oleviin tarvikkeisiimme. Ohjeessa luki, jotta kania pitää hauduttaa 2-3 tuntia, mutta puoli tuntia painekattilassa teki lihasta TODELLA murean, ehkä 20 minuuttia olisi riittänyt. Hyvin tuntui uppoavan Chevice alkuruoaksi ja kermakastikekani valkosipuliperunoiden kera….Jälkkäriksi kahvia ja konjakkia niille, jotka jaksoivat olla hereillä!

Vielä oli tutustumista tuohon hienoon Nelsonin linnoitukseen, ihmeteltävänä tuolla on myös tuo soutuvene, jolla on Atlantti useamminkin ylitetty. Sitten olikin vähitellen aika vieraidemme ruveta pakkailemaan, ja aika haikeille heipolle, toivottavasti näemme vielä! Lauantaina lento Suomeen Lontoon kautta oli valmiina lähtöön.

Mukanamme ollut Kari on muuten todella innokas ja hyvä valokuvaaja ja osa tämän jakson kuvista on hänen ottamiaan ja hänen luvallaan nyt julkaistu sivuillamme. Yksi kuvista todistaa, että meillä on melkoisen suuri salonki, valokuvahan ei valehtele! kari oli ottanut satoja kuvia ja niistä voisi valita lähes minkä vain, mutta nyt on lopetettava.

Mukavaa kun olitte mukanamme, toivottavasti näemme vielä jossain!

Siis St. Lucialla ollaan. Matkalla tänne kävimme Lontoossa ihmettelemässä noita kuuluisia hanoja, kuuma hana ja kylmä hana yhä vaan erikseen, ihmetellä vaan pitää…Niin ja näimme matkalla Lontooseen myös Oslon kentän.

Noustessamme Helsinki-Vantaa lentokentältä osui koneeseen salama. Tätä ei tietysti lähdetty tarkistamaan takaisin Helsinkiin, vaan tietysti omalle kentälle Osloon (lensimme Norwegianilla). Eipä vikaa löytynyt ja perillä Lontoossa olimme vain pari tuntia myöhässä. Seuraavan aamun passin- ja turvatarkastusten jonot puuttuivat kokonaan Gatwickin kentältä. Lentokin oli parikymmentä minuuttia etuajassa St. Lucialla. Kun vastaan tilattu taksikin oli kentällä odottelemassa, kaikki meni kuin menikin taas mukavasti. Ensimmäistä kertaa tänne tullessa tuli vastaan koneesta ulos tultaessa tuon lämpimän tuulahduksen sijaan kuuma, kostea tervetulotoivotus. Kyllä tähän taas totutaan.

Vielä on oma pää vähän sekaisin tuosta ajasta, aamuyöllä 2-4:n aikaan alkaa tuntua, että voisi jo heräillä, joskus sitä toki on herätty puhelimen soittoonkin, sitä se 7 tunnin aikaero teettää. Kyllä se vähitellen tasaantuu, kunhan muutaman illan jaksaa venyttää vähän yli yhdeksään. Kohta Suomi ottaa yhden tunnin kiinni, kun siellä siirrytään talviaikaan.

Veneellä näyttää kaikki ainakin päällisin puolin olevan kohdallaan. Ei sotkuja, ei varkaita ja kansikin näyttää olevan paremmassa kunnossa kuin viime syksynä takaisin tultaessa. Ulkotilan istumatyynyjen taustat ovat saaneet tavaraluukusta auringon paahdetta turhan paljon ja taustat on uusittava. Kannoin ompelukoneen ja patjat hotellille, helpompaahan täällä ilmastoidussa huoneessa on korjailla patjaa kuin kuumassa avotilan paahteessa. Mahtoi siivoja ihmetellä, mitä täällä tehtaillaan!

Täällä kaikki muutenkin näyttää olevan melkein samanlaista kuin lähtiessä. H2O on vain muuttanut ulkomuotoaan kovasti, poissa on vesiseinät ja riipputuolit (jotka muuten näimme ensimmäisen kerran jo 2000-luvun alussa täällä käydessämme) oli poistettu, tilalle oli tullut hyvinkin valkoinen, jopa steriili sisustus. Hassulta tuntuu, kun Markku puuttuu vielä täältä, Pauliina sentään oli satamassa, päällisin puolin ihan hyvässä kunnossa. Sentään Kaija nähtiin! Ravintoloiden henkilökuntaa on kierrätetty, uusia ruokalistoja on melkein kaikissa sataman ravintoloissa…Löysimme mm. ruotsalaiset lihapullat – täytyy myöntää – hyvää oli. Myös annosten esille laittoon on jossain paikoissa satsattu…

Tero on joutunut hikoilemaan minua paljon enemmän. Hän on yrittänyt parhaansa mukaan edistää veneen veteen laskua edeltäviä töitä – se ei ole täällä aina niin helppoa. Onhan hän joutunut ihan fyysisestikin töihin.

Tilaamamme kumppari ei tietenkään ollut odottamassa meitä – valitettavasti kyllä osasimme tätä epäillä. Kummallisten selitysten jälkeen vihdoin tuli se tärkein: emme saisi kumpparia ennen kuin loppumaksu olisi suoritettu. Näin, vaikka sovimme maksamamme lopun, kun näemme tuotteen….Nyt loppumaksu on suoritettu suoraan toimittajalle ja toivoa on. Moottoreiden huolto ja polttoainetankkien puhdistus alkanee maanantaina ja paljon muutakin tapahtunee. Telakalle on saapunut muitakin eläväisiä, kuin ne entuudestaan tutut “vahtikoirat”, jotka eivät usein edes päätään jaksa nostaa - siis kukkoja ja kanoja….

Itse kävin taas Castriesissa ostamassa aluslakanakangasta, nyt kun tuo ompelukonekin oli vielä hotellilla, sillä oli helppo muutamat ylä- ja alasaumat hurauttaa. Aiemmalta pääkaupunkireissulta oli mukaan tarttunut sitä tarranauhaa, jota ostamaankin lähdin (eikä sitä ihan ekasta kaupasta löytynytkään), ja pinnoitettu kattila, uunivuoka, keittiöpyyhkeitä 4 kpl eikä maksanut kuin 12 euroa. Yksi asia, mikä täällä ei ole maksanut paljoa, kerrankin tuntui, että tuli tehtyä ”hyvät kaupat”!

Tullessamme veneet takana oli aikamoinen määrä muita paatteja, jotka olivat vielä keskiviikkona veneen veteenlaskun edessä, torstaina näytti jo paremmalta ja sunnuntaina ei enää yhtään siirrettävää paattia takanamme. Latu on siis meille avoinna.

Kyljetkin ovat jo vahatut ja pohja on saanut uuden sinisen värin. Vielä on muutama juttu hoitamatta ennen kuin vene saadaan veteen. Kyllä jo vähitellen olemme voiton puolella. Tosin tänään veneellä käydessä kaaos näytti aika huimalta tuolla salongissa.

Nyt on viikko jo vierähtänyt ja vähitellen, vähitellen alkaa jo tottumaan tähän ilman alaan, tosin auringossa on todella kuuma. Toisaalta hotellin altaan vesi on tuntunut kovasti kylmältä, itse olen kerran sinne pulahtanut, Tero on jo päässyt toisella kerralla vyötäröä myöden veteen, sitten loppui rohkeus! Sunnuntain kunniaksi oli tarkoitukseni uskaltautua tuohon altaan äärelle aurinkotuoliin, ihan vaan vähäksi aikaa, kaksi kertaa yritin, molemmilla kerroilla sadekuuro hätisti pois. Loppuviikosta olemme saaneet niskaamme, joskus ihan kirjaimellisesti, noita ”trooppisia” kuuroja, yhdessä hetkessä sataa aivan kaatamalla ja ihan pian aurinko taas paistaa siniseltä taivaalta. Eikä tuo sade edes ehdi raikastaa ilmaa….

Niin ja Halloweeniakin täällä oli näköjään tarkoitus viettää, verkkoja olivat hämyrit kutoneet tuonne Marinan yhteen ravintolaan.

Seuraavana päivänä sääkin rupesi suosimaan veneen vahausta, vene olikin jo iltapäivällä valmiiksi vahattuna. Vesikoneen säilöntäaineetkin on laitettu, Tero on öljynnyt avotilan teakin, laittanut liinat maahan. Siis Tero on ahkeroinut ja itse olen vain lekotellut….Kävin myös kaupoilla ja näin todella hienoja harjoja - kyllä näillä siivous varmaan sujuisi iloisesti!

Päätimme mennä pitkästä aikaa oikein hampurilais-paikkaan, edellisestä kerrasta onkin jo pitkä aika. Mutta harmitus oli suuri, kun Burger Kingin listalla tuona päivänä oli vege-burger ja friteerattuja kananpaloja, siinä kaikki!! Siinä meni Teron päivä pilalle ja tuli paha mieli! Sitten vain Subwayhin ruokailemaan ja kyllä oli hyvää! Tero oli tietty toista mieltä, kun oli burgerin metsästyksessä.

Hotellin nettiyhteys on tällä kertaa todella raivostuttava, välillä on yhteys, välillä yhteys on taas poikki ihan parin minuutin välin. Koeta siinä sitten surffailla. Tero löysi viikon alussa YouTubesta Vares- leffoja, ja nyt katsoimme Rentun Ruusun….Markku on kehunut kovasti tv-kaistaa (www.tvkaista.fi). Tuolta saitilta näkee 12 Suomessa näkyvää kanavaa, (tai oikeammin voi tallentaa haluamansa ohjelmat). Vaatii vain hyvän nettiyhteyden ja kirjautumistunnukset, siis tietty tuo palvelu maksaa. Vuosimaksu on näköjään 98 euroa, 59 euroa/6 kk, 20 euroa/1 kk jne. onhan näppärä juttu ulkomailla kauemmin asuvalle. Pitääpä miettiä ensi kaudella.

Torstaina kävimme vielä pitsalla Key Largossa Markun ja Kaijan kanssa – johan siinä oli läksiäisiä kerrakseen. Largon edustalla on melkoisen kokoinen grilli - olisikohan se riittävä terassille?

Aamulla matkaamme vielä paatille nostamaan kajakki sisään, irrottamaan tuulilasi, valuttamaan loput tankkivedet ulos, viimoiset tavaroiden järjestelyt ja torakkamyrkkyjen levitykset. Siinä se on Katti-Karibia kesäteloillaan….Siistiäkin tuli!

Vielä ehdin altaalle tunniksi aurinkoon, pitää ottaa tuota aurinkoa varastoon! Sitten vähitellen siirrymme taksiin ja lentokentälle – heippa, hei, lokakuussa palataan! Niin ja Racooni jää vahtimaan.

No tietty – hyvin sitä tuli nukuttua: ei nirskuntaa, ei keinumista, ei ankkurin pidon vahtimista eikä kattoikkunan kiinnilaittoa sateen sattuessa. Ilmastointi on asetettu 27 asteeseen yöllä, 25 on liian kylmää! Kuinkahan mahdetaan pärjätä Suomessa???? Toisaalta, ihan takuuvarmasti parin päivän hotelliasumisen jälkeen alamme kaivata Katti-Karibia kotia…mm. omaa keittiötä! Oman kotikekonkin olemme hotellihuoneeseen saaneet, olemme vaan huolissamme, josko täällä riittää sille tarpeeksi ruokaa!

Vaikka elämä täällä nyt ei ole pelkkää altaan reunalla istumista, makaamista aurinkotuolissa – niin kyllä se sitäkin on! Koska Katti-Karibian pohjan pesu piti tehdä heti aamulla, niin sain vapaata palveluksesta puoleen päivään asti. Mutta täällä kaikki ei käy siinä tahdissa kuten on suunniteltu, seuraavaksi sain luvan mennä veneelle vasta kolmen aikaan. Näin sai lisää vapaata ja nyt vaihdan uikkarit jalkaan ja menen aurinkotuoliin ottamaan aurinkoa! Noista aikatauluista tarvitsee sanoa, että eilinen nosto meni kyllä ihan oikeassa aikataulussa, nosto oli sovittu kello 11. ja jo heti puolta päivin paatti olikin maissa. Terok paiski töitä koko päivän veneellä – kyllä paatti on kohta ”kesäteloilla”.

Eihän omasta työpäivästäni tullut mitään – Teron tultua paatilta (aivan poikkinaisena) lähdimme H2O:n katsastamaan Kaijan tuomia kirjoja ja samalla syömään. Muutama lukematon kirja löytyikin – on nyt sitten lukemattomia kirjoja odottelemassa, kun palaamme lokakuussa. Illalla Markku ja Kaijakin tulivat Sundownereille hotellille – mukavassa seurassa aika vaan menee nopeasti.

Aamiaisen jälkeen olikin aika mennä taas paatille, nyt oli Teron vuoro olla vapaalla. Hienosti sainkin siivousta eteenpäin – enää yksi hytti puhdistamatta. Tänään sinne ei päässyt – siellä oli akku latauksessa – huomenna, sunnuntaina jatkan….

Ja vihdoin, kaikki paikat alkavat olla puhtaina, tavarat paikoillaan….Vielä on Charlien määrä tulla maanantaina aloittamaan hommansa veneellä, pesu ja vahaus…vesikoneen varastointiaineiden ajo sisään, kylmäboxin tyhjennys ja pesu, vessojen säilöntä, kyllä noita pikkujuttuja vielä riittää!

Nyt, kun vene alkaa vähitellen olla ihan kuosissaan jättöä varten – kummallista kyllä – olisimme ihan valmiit jo lähtemään….Vielä on kuitenkin kärvisteltävä hetki täällä, hmmmm, ennen kylmään Suomeen palaamista….. Vähitellen olen jo alkanut pakata laukkuja, Jo-Jo ja Pahuskin pääsevät pitkästä aikaa Suomeen. Kaikkea sitä veneeltä löytty, auton sisätilanlämmitin tulee myös Suomeen. Viimeksi sitä käytettiin salongin kuivatukseen Euroopassa 2008. Hytteihin saadaan (eipä ole todella tarvinnut Portugalin jälkeen lämmitellä hyttejä) tarvittaessa lämpö vesikeskuslämmityksen kautta, salonkiin tuo lämpö ja kuivuus ei vain yllä…

Tiistaina sitten sataakin koko päivän – eipä kamalasti edisty tuo veneen vahaus, pesu valmistui jo eilen – no keskiviikkona sitten….

Paratiisissakin sataa!

Markku piipahti jo eilen moikkaamassa meitä paatilla – oli todella mukava nähdä häntä pitkästä (?) aikaa – siis kuukausi sitten näimme Mutta kyllä – tuttuja, mukavia ihmisiä on aina ilo nähdä!

Soimme itsellemme vieraiden lähdön jälkeen vapaapäivän – ansaitunko, en osaa arvioida, mutta otimme sen kuitenkin! Niin ja Riitta ja Jorma, Matin ja Bimbon kauhuksi, meillä valmistui nakkisoppa iltaruoaksi! Tero söikin itsensä ihan ähkyksi! Riisikiintiö tuli nimittäin Terolla eilen täyteen…kummallista, koska olemme kuitenkin syöneet mahdottoman paljon perunaa ja myös riisin verran pastaa… No Suomessa sitä taas saa, siis elleivät naapurikansalaisemme ole ostaneet kaikkea. Vähän aikaa sitten luin netistä, jotta venäläiset putsaavat Suomen perunanlaarit kokonaan. Katsotaan mihin tarvitsee mennä, jotta Tero saa perunaa!!!

Sitten olikin jo aika ruveta tosi toimiin? Hitaasti hyvä tulee….Aamulla ensin 1,5 leffaa (eka keskeytettiin Teron pyynnöstä liiallisen makeuden vuoksi), sitten vasta aamuleivän ostoon….Seuraavaksi Markku jo herätteikin Teron aamupäivälupalta tuossa kymmenen maissa…Itse sain vihdoin tehtyä blogipäivityksen….Myös genuun ja toiseen septitankkiin ajettiin puhdasta vettä – kyllä tämä taas tästä lähtee käyntiin….Etikat on ostettu jo hyttien etikka/vesi-pesuun….Itse lajittelen pois heitettäviä lehtiä ja esitteitä ja ihmettelen mitä tavaraa viedään/tuodaan Suomeen. Kamalasti tuota roinaa on kerääntynyt. Vaatteitakin on melkoinen määrä – ihan sellaisia, joita ei tule käytettyä.

Täällä in Markun mukaan jokin hyväntekeväisyyttä tekevä pariskunta, joiden paatin nimi on, jos oikein muistan Clara, he keräävät vaatteita yms. tarvitseville, osan kuulemma antavat lahjoituksin, osan myyvät ja lahjoittavat rahat erilaisiin hyväntekeväisyys kohteisiin – hienoa, kun joku jaksaa tuollaista tehdä. Heille lähtee ainakin osa turhista vaatteistani! Loput vaatteeni mahtuivatkin imurilla tyhjennetävään tyhjiöpusiin - melkoisen vähillä vaatteilla täälle puolisen vuotta selviää. Olisi vaan pitänyt tuoda enemmän noita pusseja, nyt muutama peitto, tyyny ja sohvatyynyt jäävät ilman noita ilmatiiviitä pusseja, no ensi kaudella sitten tuodaan lisää.

2 hyttiä jo puhtaina – toinen etuhytti pitikin saada puhtaaksi ensin, koska sinne laitetaan nuo jo alas otetut purjeet säilöön. Ko. hytistä tuli myös petauspatja-, täkki- ja liinavaatevarastomme. Niin tosissaan, sunnuntaina saimme myös molemmat purjeet alas, ja pussiin. Oli kaunis vähän tuulinen sää, lauantaisen sateen jälkeen. Nostimme purjeet vähäksi aikaa ylös kuivumaan ja sitten vähitellen rupesimme pistämään niitä pakettiin – hieno juttu, kun tuo on jo tehty. Kun noista tuulista ja sateista ei kuitenkaan tiedä….Niin, Markku hälytettiin sitten kantoavuksi – isopurjeen saimme Teron kanssa salonkiin asti, mutta sitten tarvittiin jo voimaa tuon pussin saamiseksi ensin alas ja sitten vielä punkan päälle! Ihan hiki siinä tuli!

Maanantaina Tero kävi tilaamassa uuden kumpparin uuden perämoottorin kera, yhdistelmän pitäisi olla täällä meitä odottamassa ensi syksynä. Itse löysin torakoiden koteja rautakaupasta (Cockroach Killereitä). Tyhjensin koko varaston, ei niitä ollut kuin kuusi – jostain tarvitsee löytää vähän lisää. Veneeseen laitamme mahdollisimman paljon noita torakka träppejä, jos kuitenkin jokunen eksyy kesän aikana veneelle. Onhan torakoilla sitten koti, johon mennä! Toistaiseksi veneemme on onneksi välttynyt torakoilta – mutta, kuka sen tietää, mistä läpiviennistä (maissa) se torakka hiipii sisälle. Olen myös nyt käynyt kuivatavarakaapin lävitse – mitään muuta, kuin säilykkeitä ja mausteita ei taaskaan veneelle jätetä. Eipähän jää torakoille mitään houkutuksia.

Tietysti seuraamme silmä kovana Japanin ja Libyan tapahtumin, nyt se on helppoa, kun netti taas toimii kunnolla. En muista olenko kertonut, että ostimme Antigualta tuollaisen lisäantennin, joka voimistaa tuota signaalia kummasti. Nettiin saa yhteyden sellaisista paikoista, joissa ei yhteydestä ennen ollut tietoakaan – 100 USD, kyllä kannatti. Matin ja Bimbon vinkistä se ostos tuli tehtyä. Tietokonetta on tarvinnut ”raahata” maihin ihan vain muutaman kerran, siis aivan minimaalinen määrä viime vuoden raahauksiin nähden…

Tiistai- keskiviikkoyönä ihmettelimme naapureidemme ihmissuhteita – yksi kolmesta aikuisesta laitettiin aamuyöllä, varmaan kahden – kolmen maissa ”pihalle”. Mihin sitä nyt korviaan laittaa, kun toiset huutavat ihan vieressä. Seuraavana aamuna veneelle jäänyt pariskunta vielä selvitteli välejään, näyttivät kumpikin jäävän kuitenkin samaan veneeseen. Veneen siivouskin vähitellen edistyy. Niin ja vaatteet sain vietyä tuonne Claraan, toivottavasti edes osa on käyttökelpoista, tavivaatteita eivät jostain kumman syystä halunneet ottaa vastaan, eipä niitä kyllä meillä olisi olutkaan!

Sitten olikin aika siirtyä veneen nostopaikalle – ja komeastihan tuo nosto taas sujui. Markku oli taas meitä auttamassa, kyllä olisi ollut kaksistaan hankalaa – kiitos taas Markku. Karibia parkattiin tällä kertaa melkoisen kauas, siis kun veneitä syksyllä ruvetaan laskemaan alas, emme ole ensimmäisten joukossa.

Kamalan raskaan noston jälkeen olikin aika mennä lounastamaan H2O:hon – pojat tilasivat Dinner-listalta (kannattaa siis tuntea oikeita ihmisiä) katkaravuilla täytetty kanan rintaa. Päälle oli kasattu hyvänmakuinen kasa jotain paistettua – Tero söi suurella halulla. Häntä kuitenkin hävetti kamalasti, kun kuuli, että oli syönyt PORKKANAA, ja oli vielä pitänyt siitä. Kotona koetetaan siis polttaa porkkanasuikaleita pannulla!

Sitten olikin aika palata veneelle pakkaamaan – muutto veneeltä hotelliin oli edessä. Siis laiturielämä vaihtui hotellielämään viikoksi ennen Suomeen lentämistä. Kuinkahan sitä osaa edes nukkua täysin stabiilissa sängyssä, ilman köysien nirskuntaa? Huomenna veneen puhdistus taas jatkuu, ei tämä ole lomaa altaan raunalla, aurinkotuolissa hienoja drinkkejä siemaillen!

Mitä lähemmäs kotiin lähtö tulee, sitä enemmän taitaa nauttia näistä aurinkoisista ilmoista ja olostaan täällä kaiken kaikkiaan. Vähän myös taitaa pelottaa sen toppatakin esille kaivaminen, kuitenkin muutaman vuosi on vierähtänyt siitä, kun sitä viimeksi tarvittiin!

Yhä siis Guadeloupella…Yhtenä päivänä reippailin kukkulan toiselle puolelle, siellä pitäisi olla todella pitkä kaunis vaalea hiekkaranta. Juu, reippailu on liioiteltu, mutta kävelin kuitenkin varmaan 20-30 minuuttia suuntaansa.

Hautausmaan liepeiltä piti lähteä polku tuonne rannalle, en sitä löytänyt, mutta olihan tuo autotie olemassa. Seuraavasta mahdollisesta tienhaarasta käännyin merelle päin, melkoisen kapealle hiekkatielle. Jossain vaiheessa alkoi jo epäilyttää, josko olen oikealla tiellä, mutta kun muutamat autot ohittivat minut, ajattelin että jatkan.

Eikä aikaakaan, kun vaalea korallihiekkainen ranta oli edessäni. Upeat aallot hakkasivat rantaan ja muutamat ”rohkeat” hyppivät aaltojen sekaan.

Hetki hiekalla riitti minulle – ei muuta kuin paatille takaisin. paluumatkalla näin viisaan näköisen kaverin:

ja ruokapaikan….molemmat jätin huomioimatta….

Oli väitellen aika ruveta laittamaan paattia siihen kuntoon, että kehdataan ottaa vieraat vastaan. Terokin inspiroitui käyttämään tuota uutta harjaa veneen pohjan näkkien poistamiseen. Kuulemma helppo homma, kunhan siihen ryhtyi!

Hytit siivotaan ja sängyt (punkat) pedataan – kyllä jo kelpaa vieraiden tulla. Niin, kunhan vaan pääsisimme sinne Antigualle. Viikon verran olemme odotelleet nyt täällä Deshaiesissa tuulen ja etenkin aaltojen suunnan muutosta – nyt lupaillaan parempaa keskiviikoksi (päivä, jona vieraidemme on määrä olla Antigualla) – siis keskiviikko aamuna ankkuri ylös ja menoksi.

Eipä olleet aallot juurikaan muuttaneet suuntaansa, tömisteltiin lähes vasta-aallokkoon – voisi sanoa, jotta ei kivaa….Mutta perille päästiin, tosin vasta kello 16 maissa. Tero siitä pinkaisi tulliin ja imigrationiin, mutta ei enää ehtinyt vieraita vastaan lentokentälle. Hienosti vieraamme: Sonja THE Murmeli, Tuire ja Paavo kuitenkin pääsivät omineen Marinaan ja sieltä Tero heidät haki kumpparilla paatille. Iltaruokailun jälkeen olikin melkein heti aika lopettaa päivä ja lähetä unten maille. Tuliaisiakin saatiin – salmiakkia, kiitos!

Heti ensimmäiseksi päiväksi oli ajateltu golfia. Pienestä sateesta huolimatta nelikko (Sonja, Tuire, Paavo ja Tero) suuntasivat saaren paremmalle kentälle. Iltapäivällä aurinko jo paistoikin!

Kierros oli ollut kuulemma kuitenkin ihan ookoo – paitsi Paavo valitteli kentän kosteutta. Illalla ruokailun jälkeen Sonja otti tuomansa kumikäsineet esille ja alkoi paatin tiskikoneeksi – lupauksensa mukaan. Komiat olivat hanskat, eivät vaan valitettavasti kestäneet kuin muutaman tiskauksen. Onneksi olin ollut viisas ja ostanut itse tavallisia, tylsiä kumihanskoja – näin tiskikone pysyi käynnissä koko matkan!

Seuraavaksi päiväksi oli suunnitelmissa golfia toisella kentällä, mutta…. Murmelointi oli vahvoilla, Sonja ei edes halunnut lähteä jo edellisenä iltana tsekkaamalleen (halutessaan pääsisi pelaamaan) tennistunnille, lukemattomat kirjat ja ihan vain murmelointi oli nyt paikallaan. Muutoinkin saimme näköjään oikean lukupiirin vieraiksemme – heillä taisi olla parikymmentä kirjaa mukanaan (mm. Conn Igguldenin Tsingis Khaanista kertovat kolme kirjaa kiersivät kädestä käteen, tosin Tuire ei asiasta kiinnostunut ja itse en tainnut ehtiä), ja nämä vieraamme todella lukivat.

Ennen tätä ensimmäistä vapaata lomapäivää oli tietty aamiaisen aika, nyt Sonja teki combo-leivän Nutellasta ja metukasta, kuulemma ihan terveellisten elämäntapojen vuoksi. No, tuon aamun jälkeen jäi tuo metukka pois.

Päivällä taisi Paavo olla ainut vieraistamme, joka kävi katsastamassa tuota hienoa Nelssonin linnoitusta English Harbourin puolella, samalla kerralla, kun Tero kävi tullaamassa meidät pois saarelta.

Seuraavana aamuna olikin aika nostaa ankkuri ylös ja suunata kohti Guadeloupea. Matkalla Paavo, innokas kalamies laittoi vieheen mereen – Ahti ei vaan antanut antejaan.

Perillä Deshaiesissa olimme iltapäivällä kahden maissa. Sitten vaan uimaan kirkkaaseen veteen (tuo Antiguan Falmouthin satamalahden vesi ei oikein innosta vesileikkeihin), Sonjakin innostui kokeilemaan tuomiaan vesijuoksukenkiä ja –sauvoja. Kengät kuulemma toimivat, mutta sauvoista ei vielä ollut vakuuttunut.

Aamulla olikin aika käydä kovaääninen reittisuunnitelma tekoon / jatkoon – vihdoin taidettiin päästä yhteisymmärrykseen. Siis matka jatkuu aamulla kohti Basse Terreä, josta vieraidemme haaveena oli saada vuokra-auto käyttöön. Juu, juu tiedämme sen vaikeaksi, mutta jos ei yritä ei mitään saakaan. Kävivät illan edellä kaupungista etsimästä paikkaa, josta vuokrata tuo auto. Eipä löytynyt, mutta olivat saaneet hyödyllisiä puhelinnumeroita paikallisilta. Onneksi Sonja tulee ranskallaan hyvin toimeen – kummasti helpottaa asioiden onnistumista. Aamulla auton olisi saanut! Mutta sen saisi palauttaa vasta kolmen päivän päästä – EI ennen! Syynä oli tietysti juuri alkavat karnevaalit, golfkenttäkin olisi suljettu jo iltapäivällä.

Siispä taas jatketaan matkaa – nyt kohti Les Saintseja. Perillä olikin taas tutut kuviot: vähän kylän katselua ja ruokaostoksia.

Vieraamme äänestivät ulkoruokailun puolesta, myös täällä olisi noita karnevaaleja, illalla olisi tarjolla pyjama-partyt. Kuulemma noita pyjamassa juhlijoita ei vain ollut näkynyt – mutta ruoka oli ollut hyvää. Seuraavana päivänä heillä olikin vuorossa kiipeäminen tuonne Fort Napoleonin museolle ja kunnostetuille raunioille. Hienot näkymäthän sieltä on – eikä tuo museokaan ole hullumpi. Iltapäivällä alkoi sitten tuo karnevaalimeininki, jota vieraamme lähtivät vielä illalla katsastamaan. Kuulemma tuo karnevaalikulkueen kaunotar, yleensä taitaa olla kylän yksi kaunis, nuori neitonen oli menehtynyt edellisenä iltana auto-onnettomuudessa. Varmasti latisti kummasti tuota karnevaalihuumaa. Vieraammekin saivat tuosta ”humusta” tarpeekseen melkoisen nopeasti.

Sitten olikin jo aika jatkaa matkaa – ei sitä muuten perille pääse. Dominicalla olimme jo hyvissä ajoin yhden aikaan iltapäivällä. Riippukeinu otettiin nyt käyttöön, ja sille oli kyllä loppumatkaksi innokas käyttäjä – Sonja.

Eddison tulikin paatille, ja vieraamme sopivat Indian River reissusta iltapäivällä ja saarikierroksesta seuraavalle päivälle. Samalla hän vie taas pyykkimme äitinsä hoiviin pesulaan. Ennen jokiretkelle lähtöä ehdimme syödä lounaankin – tuo chili (Habanero) – valkosipuli -mössö on kyllä tehnyt kauppansa – Sonja laittaisi sitä varmaan kahviinsa, jos vain joisi kahvia!

Indian River-reissun annista Sonjakin oli, varmaan myös omaksi ihmetyksekseen, vähän jopa innostunut tuo kasvi puoli on kovasti esillä ko. retkellä. Retki kestikin 2,5 tuntia tuo 1,5-2:n tunnin sijaan, Eddisonilla taisi olla paljon vastattavia kysymyksiä. Ainakin vieraamme tuntuivat olleen kovasti tyytyväisiä retkioppaaseensa ja retkeen. Ja sitten taas syömään…

Seuraavan päivän saarikierros retkikin sujui kuulemma mukavasti, tietoa ja mahtavia maisemia ihan riittämiin. Eli kovasti tyytyväisiltä vieraamme tuntuivat. Illalla olikin vielä vuorossa illallinen vieraanamme myös Eddisonin. Mukavastihan tuo ilta taas sujui – heippa Eddison – heinä-elokuussa nähdään!

Aamulla oli taas aika nostaa ankkuri ja suunnata ”pakolliseen” pysähdyspaikkaan, Roseauhun. Eipä muuta kun kauppakassit mukaan ja kylille. Vieraamme lähtivät myös mukaani, tutustumaan saaren pääkaupunkiin, mutta melkoisen pianhan tuo kaupunki on katsastettu. Taas vanhat tutut uikkaukset, pulahdukset ja ruokailut – Dominica oli nähty.

Aamulla päästimme poijuköydet ajoissa irti – tuulen oli ennustettu tilttaavan heti puolen päivän jälkeen. Mutta, saaren kärjen pikkaisen tuulahduksen jälkeen olikin meitä vastassa aivan tuuletonta. Onneksi tunnin kuluttua alkoi jo tuuli vähän petrata ja perille Martiniquen St. Piereen ehdimme kolmen maissa. Tero ja vieraat maihin ja itse jäin paatille siivoilemaan. Kylä, museo ja rauniot tulivat kuulemma nähtyä. Tuttujen iltatoimintojen jälkeen olikin päivä taas valmis.

Aamulla taas matka jatkuu Grand Anse d’Arletsiin, jossa alkaa heti (Sonja) taksin metsästys – golfia tarttee päästä pelaamaan. Kolmas numero sitten vastaakin ja Sonja saa tilattua taksin laiturin kohdalle aamuksi 8:30 - hienoa. Kyllä tuo ranskan kielentaito auttaa! Iltapäivällä otettiin sitten kanootti vihdoin/pitkästä aikaa esille. Sonja sitä koittamaan, kuulemma kivaa oli. Sitten lähdin myös minä meloskelemaan – piiiitkääästä aikaa, ja - jee – kivaa!

Aamulla taksi odottaa paikalla golffareita - hienoa. Golffareiden joukko on kutistunut kahteen: Sonjaan ja Paavoon. Tuire ja Tero ovat liittyneet käsisairastavaisiin, no jos totta puhutaan, ovat jo molemmat olleet sitä jonkin aikaa. Tuire lähtee kuitenkin katsastamaan kentän kävellen – hyvää liikuntaa, tietty ja Tero ei tietty lähde vain kävelemään. Kuinkahan käy Teron kevään golfreissujen jos käsi on noin kipeä??? No, katsotaan…..Kenttä oli ollut kuulemma ihan hyvä, harmitus johtui siitä, että Golf-shop ei ollut avoinna ja golftuliaiset jäivät kentälle saavuttamattomiin.

Ja sitten ei muuta kuin matka jatkuu St. Lucialle, Rodney Bayn Marinaan. Perillä olemme iltapäivällä ja tullauksen ja maahantulomuodollisuuksien jälkeen olimme valmiit shoppailemaan. Vieraamme ovat hotellissa viimeisen yönsä, niinpä käsillä oli viimeinen yhteinen iltamme,niinpä vieraamme päättivät viedä meidät ulos syömään – ja Sonjan halutessa pitsaa olikin ravintolan valinta helppo: Key Largo. Vieraamme tulivat suoraan tuliaisostoksilta ravintolaan – lukuisten kassien kanssa, me taas suoraan paatilta. Tuire maistoi tuota mainiota Mansikka Margaritaa ja kaikille kelpasi pitsa. Kyllä oli taas hyvää!

Sitten menoksi paatille kipin kapin, katsastamaan Tuiren ja Sonjan ostoksia: mm. pakastepusseja (hmmm – no juu hienoja tupla zipperillä varustettuja, mutta…), kaulakoruja (kateellinen olen – mulle kanssa), Tuire oli löytänyt tummansiniset pellava housut, joita on monet vuodet etsinyt ja löysi mukaan samasta kankaasta valmistetun lyhythihaisen puseron, Sonja osti samanlaisen kesäkassin, kuin mulla on, tosin sinisävyisen, cd-levyjä jne….Ilta loppui sitten s/y Karibian Rom punchiin….

Aamiaisen jälkeen vieraamme pakkasivatkin jo laukkunsa ja poistuivat muihin majoituksiin…..
Taas on kumman hiljaista….Tästä kauden viimeisestä reissusta jäi mieleen joskus melkoisen viileät illat – pusakkaa ja neuletta päälle illallisella, monet Sonjan vesiurheiluvälineet (jotka jäivät kyllä vähälle käytölle), luetut lukuisat kirjat, tuulet kuljettivat meitä mukavasti myös saarten suojassa ja matalat aallot, niin ja että, jätti jonkinlaisia jäähyväisiä taas taakse jääville saarille…. Mukavaa että olitte matkassamme Sonja, Tuire ja Paavo!

Pojat sitten palasivat talonkatselmus matkaltaan aikanaan aamiaiselle. Talo on kuulemma huhtikuussa asumiskunnossa, Tero oli kyllä tuosta nykyisestä valmiusasteesta johtuen kovasti epäileväisellä kannalla. Niin ja tarkennuskin tuli – todella tarkoitettiin tämän vuoden huhtikuuta!

Päivällä tein, pitkästä aikaa kanoottiretken tuonne Indian Riverin suuntaan. Japanilaisten kalasataman komea, iso laituri näkyy olevan jo valmiin.

Kanoottiretken aikana Tero oli tehnyt alustavan sopimuksen yhden venepojan (Laurencen) kanssa: Laurence saisi veneemme ja kaupan päälle minut, Tero vastaavasti Laurencen veneen, talon, vaimon ja vielä heidän yhden lapsensa. Jotenkaan en ollut kamalan innostunut tästä kaupasta!

Portsmouthin venepoikien yhdistys on saanut vihdoin melkein valmiiksi koko kauden rakenteilla olleen grillikatoksen. Ennenhän noita heidän lähes joka viikkoisia Barbecue -juhlia on pidetty milloin sukelluskeskuksen ja milloin Big Papan ravintolan tiloissa. Nyt heillä on vihdoin oma, mukavan kokoinen katos grilleineen viimeistä silausta vaille valmiina, käyttökunnossa jo kuitenkin. Edellisenä sunnuntaina oli jo kuulemma grillattu, vieraita oli ollut 80 - hyvä saldo! Osan tuon katoksen rahoituksesta yhdistys on saanut maan hallitukselta, osan lahjoituksina ja osin ilmeisesti rahoitettu yhdistyksen varoista. Noita grilli-iltoja pidetään juuri kartuttamaan yhdistyksen kassaa ja esim. lahdella öisin partioiva Security-kumivene kulkee noiden varojen avulla.

Hintakin on pysynyt samana 20,00 USD ja tarjolla on grillattua kanaa, porsasta (joskus kalaakin), salaatteja ja sitä romm-punchia juomaksi. Ruokaa ja juomaa oli taas tarjolla riittävästi. Ruokailun jälkeen kerättiin pöydät ja tuolit kasaan – tanssilattiaa varten. Musiikin voimakkuudessa ei säästelty – bassot tuntuvat kehossa. Kyllä sitten tanssittiin, tanssittiin ja tanssittiin, minä myös, ihan hiki päässänsä! Kivaa oli – jee!

Juhlissa näin myös ekaa keraa Eddisonin äidin, joka myös pesee vaatteemme täällä Dominicalla - pitää siis pesulaa. Niin ja paidassa lukee Babe!

Pääsin koettamaan myös merengueta, ehkä vähän mukaeltua, Eddisonin kanssa, Tero kun ei vieläkään tanssi!

Paikalle pelmahti myös kolme paikallista Karib-tyttöä iltaa hetken ilostuttamaan, ehkä kuitenkin lähinnä miespuolisia vieraita!

Alkuillasta kanssamme samassa pöydässä istui pariskunta Kanadasta ja vieraansa Kaliforniasta. Tuon pariskunnan vanhempi puolisko, mies, on jo 86-vuotias, And still going on!

Seuraavana päivänä, sunnuntaina olivat vuorossa esikarnevaalit. Emme kuitenkaan jaksaneet eilisen tanssin ja valvomisen jälkeen muuta kuin katsastella veneeltä kun karnevaalikulkuetta kerättiin kasaan. Taas musiikki soi ja kovaa!

Maanantaina lähdinkin taas kauppareissuun Roseauhun, olin päättänyt aiemmin käydä tuolla kaupungin kasvitieteellisessä puistossa. Siis sinne ekaksi. Ensin löysinkin lehdessä mainostetusta Jacks Walkin lähtöpaikan. Matkalla en nähnyt ketään muita kuin hirveän monta sisiliskoa, kovasti eri kokoisia, ja melkoisen vikkeliä!

Kovasti oli kehuttu näköaloja tuolta ylhäältä, ja toki hienot olivat maisemat. Olin vain lähtenyt tyhmästi ilman vettä ja ihan juuri keskipäivällä, kuumimpaan aikaan. Kyllä hiki lensi, hengitys vinkui ja sydän hakkasi, mutta kyllä kannatti!

Kiertelin vielä hetken aikaa puiden varjossa – tuo varsinainen puutarha saa jäädä seuraavaan kertaan. Sitten kauppaan ja kotio! 1979 hurrikaani Davidin iskiessä Dominicaan oli koulubussi jäänyt puun alle - onneksi lapsia ei ollut kyydissä!

Viereemme lahdelle on parkannut naapurimaasta purjehtinut paatti. Kyllä noilla ruotsalaisilla on rohkeutta kerrakseen lähteä maailman merilla mitä pienemmillä vehkeillä!

Keskiviikkona, heti aamulla sitten taas matkaan, Guadeoupelle, Deshaiesiin. Huolissamme katselemme noita sääennusteita. Kovasti tuulista on luvattu, ja suunnasta, joka estää pääsymme Antigualle. No, ehkä alkuviikosta pääsemme kuitenkin matkaan! Tällä hetkellä pitäsi tuulen olla 20 somua, suojaisan lahden meri on täynnä vaahtopäitä ja tuulta on varmasti 20 metriä! Eilen illalla saimme vieraita Jenkkilästä, naapuriin parkanneesta vuokrakatista. Olimme nähneet heidät tuolla Dominican grillipartyissä ja näin he uskalsivat tulla kylään. Hetken jutustelimme mukavia heidän kanssaan, kunnes he lähtivät rantaan syömään ja me rupesimme grillaamaan ribsejä.

Kaksi viikkoa laiturielämää oli meille tarpeeksi – on jo vihdoin aika lähteä jatkamaan matkaa kohti Antiguaa. Aamulla heti kahdeksan maissa irrotimme maasähkön ja sitten vielä köydet – eikun menoksi. Kävimme kurkkaamassa josko Pauliinalla olisi myös jo jotain lähtemisen meininkiä – kovin hiljaiselta paatti näytti.

Teemu oli tuonut miehistönsä Pauliinalle edellisenä iltana – heillä on tarkoitus lähteä kohti etelää. Teemu ehti käydä moikkaamassa myös meitä eilen iltana – oli mukava nähdä häntä pitkästä aikaa, vaikka vain pikaisesti. Sitten keula kohti merta, purjeet ylös ja nyt mennään.

Tero osti Marinan kaupasta leivänkin aamuksi, komea on.

Yhden maissa olimmekin jo Martiniquen puolella, Grand Anse Arletsissa, tuossa aivan kummallisen kirkasvetisessä lahdessa. Voihan se vain tuntua kirkkaalta tuon Rodney Bayn satama-altaan jälkeen, mutta ei, kyllä tämän lahden vesi on aina ollut todella kirkasta. Kummallisen mukava oli olla taas ankkurissa. Maissakin kävimme, kyliltä löytyi hienosti leikattu pikkuruinen koira….ja rannan pulukin…

Tero innostui putsaamaan pohjaa, on saanut kovasti paljon pikkuisia näkkejä tuon kahden viikon laiturissa olon aikana. Aamulla päätimme olla jatkamatta matkaa – tuuli tuntui kuolleen kokonaan. No, kyllähän se virisi hieman päivän mittaan, mutta me jatkoimme ankkurissa olosta nauttimista. Tero kävi kylillä hankkimassa uuden kovemman harjankin eilisestä innostuneena, tuon pohjan pesua varten – nyt vain tarvitsee odotella tuota perspiraatiota (kuten Emiilia Vilèn sanoi sarjassa Tankki Täyteen)….Kyllä se into vielä jossain vaiheessa löytyy…

Seuraavana aamuna oli jo kuitenkin sellainen olo, jotta matkaan on taas lähdettävä. Seitsemän jälkeen ankkuri olikin nostettu ja matka jatkuu – valitettavasti lähinnä konevoimalla – purjeet vähän auttavat. Iso delfiiniparvi tuli vielä uimaan keulan, vai paremmin keulien, eteen ja väliin – vesi oli kovasti kirkkaan oloista ja delfiinit taas näyttivät nauttivan menostaan.

Martiniquen pään jälkeen Tero sai vihdoin sammuttaa koneet – tuuli oli tällä kertaa ihan ennustusten mukainen, no juu ihan saaren päässä 15 solmun sijaan tuuli jo 28 solmua, mutta kun saaren päästä päästiin rauhoittui tuulikin tuohon 14-18 solmuun ja matka taittui. Ja sitten taas kone käyttöön, saavuttiin Dominican kupeeseen. Välillä jenni avataan, sitten taas rullataan sisään ja taas avataan….monta kertaa, siis purjehtia kovasti yritetään. Taas huomasin delfiiniparven tulevan veneen eteen ja vierelle – kyllä on ollut delfiinien bongauspäivä! Pitkästä aikaa näemme auringonlaskun veneeltä – kulkuvalotkin sytytetään, varmaan edellisen kerran ne olivat käytössä Barbados - St. Lucia legillä vuonna 2008.

Portsmouth on yksi ainoista paikoista johon pimeällä on helppo tulla (esim. siitä syystä, että täältä puuttuvat kokonaan nuo kalapyydykset ja niiden merkit naruineen). Ankkuri saatiin pitämään ja jo alkoi Teron tilaama sade. Hienoa, tulee kansi putsattua tuosta suolavedestä.

Aamulla seitsemän aikaan olikin taas kaivettava lämpimämpää päälle – lämpöasteet olivat pudonneet alle 25 asteen! No, eihän tuota kylmää (?) kovin kauaa kestänyt, heti kun aurinko alkaa pilkottaa pilvien takaa, tulee lämmin … ja Maija laulaa muistitikulta: Aina on liian kauan….Kyllä Maija vaan on hyvä! Tero lähti sitten reippaana leivän ostoon, kohta soitti, jotta oli lähtenyt Eddisonin kanssa katsomaan heidän rakenteilla olevaa taloaan, mutta auton pentele oli hajonnut, siis saattaa mennä hieman kauemmin tuossa leivänhakureissussa. No, kolme tuntia siinä vierähti….

Keskiviikko iltana meidät oli kutsuttu Hlinosin ja Johnin katille syömään – kun en tiennyt oliko kyseessä nyyttärit vai ihan muuten vain kutsu, kävin marketista hakemassa paketillisen Ribsejä mukaan. No, olihan nuo ribisit ensin tietty keitettävä ja maustettava, valkosipulileipää grilliin, pullo punaviiniä ja kun jääkaapista löytyi vielä ananas mukaan otettavaksi, kehtasimmekin lähteä. Eipä olisi noita omia eväitä tarvittu, mutta nekin tulivat syödyksi kaiken muun runsaan tarjoilun keralla. Mukavaa oli, vaikka sadettakin saatiin – onneksi kuitenkin grilli pysyi kuumana sateesta huolimatta!

Leffoja on taas katseltu ihan tarpeeksi, vähän pyykkiä pesty. Teron Wurtith tuntuvat pesulassa kutistuvan, olen siis päätynyt pesemään ne käsin. Ovatkin sitten käytännössä ainoat vaatteet jotka viitsin pestä käsin. Pari päivää sitten otin ompelukoneenkin käyttöön, Suomen lippua vähän kohentelin, vaihdoin vetskarin veneshortsein, korjasin yhden paidan olkaimen ja vielä jaksoin ommella uuden esiliinan! Kyllä siinä oli puhdetta ihan yhdelle päivälle.

Tässä laiturissa kun olemme, ihan tuon tien varrella, niin pölyä kertyy ihan kamalasti kannelle, ei vaan millään viitsisi sitä ruveta putsailemaan, kun kohta on taas samannäköinen. Putsataan sitten, kun lähdemme jatkamaan matkaa….

Yhtenä iltapäivänä aloitimme Raid-maratonin – 12 osaa Raidia – kyllä sitä taas muutaman vuoden jälkeen maittoi katsella. Poirotiakin (lainattu Riitalta ja Jormalta) on tullut katseltua useampi osa, puhumattakaan Kummisedän neljästä DVD:stä ja lukuisista leffoista… Siis olemme nauttineet maasähköstä!

Pari iltaa sitten olikin meidän vuoromme pitää nuo grillipartyt, Markun toivomuksesta/ehdotuksesta. Melkein sama porukka oli mukana kuin Hlinosin ja Johnin katilla, vähennettynä Nataliella ja lisättynä Kaijalla. Ruokaa oli riittävästi ja perunasalaattikin maittoi monille. Iltaa vietettiinkin iloisissa merkeissä, toivottavasti ei naapureiden harmiksi asti, vähän seuraavan päivän puolelle. Mukavaa tietty oli!

Viikonloppuna saimme Suomesta kavereilta kuvan: Kävelevä Jussi tositoimissa. Kuulemma, koska vatupassi oli jäänyt kotiin, oli pakko kehitellä oma vesivaaka, vai pitääkö tässä tapauksessa sanoa, jotta viskivaaka? Kyllä suomalainen insinööri sitten osaa! Tarina ei tosin kertonut kuinka vaaka oli toiminut ja oliko sitä lopultakaan viikonloppuna käytetty….